Olen pettynyt. Tuijotan piliviä ja odotan ihmettä tapahtuvan. Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla sitä tuloo jo, mutta ei täällä Turun seutuvilla. Lunta, meinaan. Ei ole sitten vuosiin tähään aikaan vuodesta tullut lunta...Tahdon! Olisi superhuippua jos synttäreinä (pari vk) olisi valkoinen maa.
Tässä elo on silleen aikasta mielenkiintoista. Töissä menee jokseenkin jees, en tiedä miksi. Jotenkin vain ihan erillainen tunnelma ja ollut huomattavasti keskittyneempi. Syksy ollut kaunis ja rohkea. Silti tuntuu, että päivät seuraavat toistaan ja en muista mistään mitään. Edellinen viikko on totaallisen vanhaa mennyttä elämää ja tuleva viikko todennäköisesti toinen toistaan samanlaisia kiireisiä työpäiviä. Hajottaa.
Toiseelta elämään on tullut kaikenmoista muuta - pää suhisee suunnitelmissa oman uran suhteen, raha-asioiden vuoksi pitää pistää hetkeksi jäihin ulkomaille lähtö (vois vaikka hoitaa täällä asiat eka kuntoon, right on!) ... kotia haluaa laittaa kuntoon, itseään laittaa kuntoon, myydä puolet elämästään kirpparilla ja mitä ikinä. Kohta tulee taas synttärit. ää.
Oman syksyni positiivisia puolia:
- Rammsteinin uusi levy tulee Perjantaina.
- Britanniasta tulee lomalaisia lähes peräjälkeen käymään. Ensiksi rakas Emmi ja sitten Juho.
- No tietty ihan se oma synde pv!! Aaatelin pitää ehkä bileet. Ehkä. <3
- Pimeät raikkaat yöt.
- Kerrospukeutuminen ja villasukat.
- Joulun (pienen loman) lähestyminen.
- Kaikkienn sarjojen (Bones, Himym, House...) jatkuminen jenkeissä - päivilläni on jälleen tarkoitus kun tulee illalla kotiin.
- Sutinaa. ;D
Kuluneen syksyn miinukset:
- Ystävän elämään astunut syvä suru joka salpaa omanikin henkeni ja luo syvää huolta joka on muutaman päivän ollut ensimmäinen ja ainoa asia mielessäni päällimmäisenä.
- Huoli lähemmäisestä.
- Huoli kaukana asuvasta ystävästä.
- Rahahualet.
- Sade.
- Liikaa töitä kun olisi muutakin tekemistä!!!!!! ;) ;)
- Naaman edestä menneet Rammsteinin keikkaliput.
- Oma saamattomuus.
Mutta, jospa saataisiin valkoinen maa ja ihmisille hyvä tahto. Jookosta. Ja valkoinen maa ei sitten tarkoita räntää.
Muuten - Järkyttyikö muut yhtälailla naantalin kotibilepalosta kun minä? Mä aloin ihan itkemään. Kaikenmoista sitä.
Tässä ollut hiljaiseloa. Tietokoneeni näppäimistö on rikki, joten kirjoittelu on tuskallista ja lähes mahdotonta. Kompuutteria on vain aivan mahdoton saada huoltoon, sillä se on ainokainen viihdeyksikköni tällä hetkellä. Sieltä soi muzat, pyörivät dvd:t ja levyt, sieltä seuraan uutiset ja blogit ja mitä ikinä. Nyt etenkin kuin jenkilässä on alkanut taas lempi showt pyörimään niin arki kulkee käsikädessä töiden ja niiden kanssa.
Nyt kirjoittelen, sillä olen sairaslomalla. Ei, sika ei iskenyt vaan joku ihme kurkkutulehdus. Kova on ollut kuume ja antibiootti sitten otettiin aseeksi korkeita tulehdusarvoja ja valkosoluarvoja vastaan. Olo on heikko ja maanantaina pitäisi (muka) olla työkunnossa. Saapi nähdä kuinka käy.
Mitä kuuluu?
Mulle ihan hyvää. Kesä meni vauhdikkaasti ja tuntuu, etten siitä kerinnyt lainkaan nauttimaan. Toisaalta, kaikenlaista silti tuli tehtyä. Elo-syyskuun vaiheessa pidin hurjat kaksi viikkoa kesälomaakin, jotka vietin portugalissa. Elämäni ekalla etelänlomalla (josta toinen viikko meni sairastellessa, how typical!) jossa sain elämäni ekan ihanan rusketuksen ja vaikka mitä. Suren katson kuinka rajat alkavat sulautumaan pois ja kaipaan ihoa hellivää lämpöä. Helteet meni kesällä tietysti tavan mukaan töissä.
Muuten ei oikeastaan kuulu kummempia. Jotenkin aivot surruuttelee muutosta. Puhdistan asuntoa vaatteista, lehdistä ja muusta turhasta. Myyntiin vaan. Kuntoilen, lenkkeilen ja yritän taas palata harrastamaan (tähtitiede mm.) ja ihan oikeasti viettämään ystävien kanssa aikaa - joista suurinosa kyllä muuttanut pois tai järkeilee elämää eri vaiheissa. Eka lähti tampereelle jossa tuli kyläiltyä hetki sittne. Ihana paikka. Emmi ja Juho muutti Lontooseen. Raisa ja Anna Sheffieldiin. Simo onneksi sieltä jo palasi ja pitäisi työntouhun keskeltä ottaa ja nähdä häntäkin. Töissä menee niin lujaa, että oikeastaan muuhun ei pysty. Sitten kun ei ole mitään "elämää" niin vapaalle ottaa vaan lisää töitä. Kotonani en viihdy. Pitäisi vaan ottaa niskasta kiinni, siivota ja alkaa järjestelemään itselleen ilmaa. Suunnitellut olen kovasti myös ulkomaille lähtöä...noin niinko töihin. Eka vain pitäisi saada finanssiasiat täällä päin kuntoon. Haluan kohti parempaa minua. Parempaa järkevää vastuullista elämää. Puolitoista vuotta olen surrut ja möhkytellyt. En jaksa enää. On annettava elämälleni mahdollisuus vielä kun se on mahdollista...
Se ensinäkin alkaisi jo siitä, että uskaltaisin hammaslääkäriin. Suurin sairaalloinen tyhmä pelko joka on ajanut siihen pisteeseen, että kestän järkyttävää kroonista elämänlaatuani musertavaa kipua joka helvetin päivä. Pää sanoo, että hyvä nainen mene lääkäriin. Sitten kun ollaan siinä ajanvaraus pisteessä niin paniikki ja fobia ajaa kaiken yli. Se on ihan PÖLÖÄ. TIEDÄN!
Kesällä olen viettänyt "vapaita" Paattisilla porukoiden uudella talolla. Siinä on mukava puutarha, rauhaa ja ei tarvitse kuunnella naapureiden keskusteluja ja levyhyllyä läpi joka päivä. Keskusta-asumisessa on puolensa ja niistä paperiseinät ei ole välttämättä se positiivinen. Olen rakastanut täällä oloa.
Olen lukenut viime aikoina ihan järkyttävän paljon. Dekkareita - etenkin pohjoismaalaisia. Mankellin Wallander on raivannut hassulla tavalla tiensä sydämmeeni ja nyt olen lähes kaikki leffatkin toljottanut...Tässä sairastaessani olen katsonut jo viisi ja kohta ajattelin jatkaa. Portugalissa jengi naureskeli kun kaikki ajat jotka otin arskaa tai istuskelin jossain ahmin kirjaa.
Portugalista puheen ollen. Lenkkari friikki mussa otti totaallisen yliotteen. Kolleegani joka on ollut vaihdossa kyseisessä maassa varoitteli, että kenkä friikille se on ihan mahdoton mesta. Kengät ei maksa mitään. Koska olimme just siinä ajankohtaa kun alet olivat alkaneet kengät eivät maksaneet edes sitä...Ostin siskolle kahdet, itselleni muutamat balleriinat ja ja...(Osalla daameista reissusta tuli mukaan 11 paria!)
Lissabonissa vahingossa kävelimme sisään streetwear liikeeseen nimeltään LAB. Paikka oli tosi Posh ja siellä oli megatsu alennukset. Yläkerrassa oli hylly täynnä hajapareja Baby Phatin kenkiä joita olen yleensä katsonut vinoon, mutta nyt sytyin...ehkä siksi, että tarjous houkutteli. Mitä enemmän osti sitä halvemmat olivat. Ja sääli, että suurinosa oli UPEITA mutta liian pieniä. Nämä tarttuivat mukaan muutamalla kymmenellä eurolla.
Ihanat. Hyllyssä oli auttamattoman liian pienet NÄMÄ jotka teki mieli ottaa vain koska ne oli niin somat. Mutta keräsin itseni kuin nainen. Nainen! Ostin toiset myös - enemmän hiphop sneaker pumpsit, jossa paksu pohja, ihanat kävellä, hi topsit strapeillä yms. En vaan löydä mistään kuvaa...
Sesimbrasta yhdestä surffiliikeestä jostain laitakadulta tarttuivat mukaan Niken skeittisarjan Nike 6.0 Air Mogan Mid kauniina värikoktailina. Just as made for me!
Sääli vain, että myöhemmässä käytössä toinen kenkä hankaa niin saatanasti. Kiitos intin on oikea jalkapöytä ihan ihme mallinen niin jotkut kengät eivät vaan istu siihen. Pitää ajaa väkisin sisään. IHANAT!
Mutta sitten super super aarteisiini, jotka hyppäsivät silmilleni WESCin liikkeessä Lissabonissa. Siellä oli perähuone pullollaan Addun, Niken, Ciscan, DCn yms. kenkiä ja pöytä täynnä moisia eri malleja muutamilla kympillä. Hyllyllä päkitti kuitenkin himmeen upeat Adidaksen ECSTASY HI Metallic kulta ja hopea pohjaisena. Koko oli miesten joten naurahdellin kysyin myyjältä (Joka oli portugalilainen kopio vanhasta Dynamo kollegastani joka yhä jaksaa naurattaa aina kuin häneen törmään...pitäisi varmaan kertoa.) jotta löytyskö pienempää. Kun sanoi, että joo niin parahdin. Hän ilkeästi hymyillen katosi varastoon ja toi käydellisen 36 3/4 parin.
Vaikka olikin "kallis" (Suomessa olisi kyllä tuplahintainen.) niin olen suuremmoisen tyytyväinen. Ne ovat NIIN KAUNIIT. Ja mä rakastan. Ja palvon. Ja rakastan. Harmittaa vain, ettei tullut mukana noita sinisiä nauhoja vaikkakin pidän enemmän hopeista. Täydellisimpiä kenkiä saa hakea. Parhaat jalassa, kauniit, mun värit...kaikki. Olen liikuttua kyyneliin tässä niitä kehuessanikin. Kuinka voi olla jotain noin somaa? En tiedä.
Sairaslomalla on liikaa aikaa ja nytkin roikun huuto.netissä ja ebayssä katselemassa kenkiä ja mitä ikinä. Älä huuda - kieltoni on kuume houreissa alkanut rikkoontua, mutta mitäs nyt jostain vintagepopoista saksasta joissa lähtöhinta pari euroa...saahan sitä kokeilla? Heh?
Okei. Laitan Wallanderiksi sitten varmaankin. Tiedossa ulkoasun uusintaa jahka saan jostain Photoshopin. Kesätunnelmia. Kaikkea kivaa. Ja lisää sniikkerishittii. Mä olen mennyttä kalua. So help me Jesse.
On joka ilta pitänyt kirjoittaa. Summata päätä ja no, vaan vaikka kirjoittaa ihan kuulumisia. Tää tässä on ollut oikeastaan vain töiden tekemistä. Ja olemattoman päälle käymättömän, mutta vapaa hetkinä ohittamattoman rikki tekevän flussan potemista. Univelkaa, unettomuutta, saamattomuutta, paikallaan junnaamista, liikaa aatoksia, liikaa vähän kaikkea ja toisaalta taas ei mitään. Suree asioita joita ei ole tapahtunut, erään elämän sivun täydellistä kääntymistä, miettii omaa tulevaisuutta ja toisaalta elää vain ja ainoastaan päivä kerrallaan. En jaksa enää mitään keskinkertaista enkä jaksa tehdä mitään mielettömiä päätöksiä elämäni suhteen vielä. Hyvä jos just ja just olen jaksanut kiinnostua pitämään itsestäni huolta, nauttimaan omasta seurastani ja yksinäisyydestä. Kevät taas tekee ja tulee...
Olen viime aikoina nähnyt todella paljon unia. Ensinäkin univaikeuksia on, ja sitten kun nukun ovat flunssan takia unet olleet mitä sattuu. Muutamia viikkoja sitten sodin parina yönä ajatellen erittäin rakasta ystävääni joka unessa oli myös sodassa. Okei...mä en osaa oikein selittää niin kirjoitan vähän niinkuin tarinana näitä unia...Tässä yksi jokin viikkoja sitten ti-ke yöllä nähty uni:
Herään asunnostani tavallisesti uupelona ja uupuneena tavalliseen aamupäivään takana tavallinen iltavuoro työpaikallani. Keittelen teetä, availen verhoja ja istuskelen koneella. Tosin, tiedän suomessa on sotatila. Väsytti, että mitenköhän tässä töissä tullaan pärjäämään ; Samaan aikaan kun tsekkailen emaileja, blogeja ja facebookin mietin, että tossa viikon päästä lähtö sitten tikkakoskelle kokoamaan joukkoja ja kertailemaan systeemejä. Mietin, että mitenkö kaikki käskyt meni ynnä muuta. Samaan aikaan olin jo tietoinen, että jossain päin rajaa jo ensimmäiset joukot tappeli ja tiesin (oikeasti epäunimaailmassa armeijassa tavatun) ystäväni olevan siellä. Aloin huolestua ja hätääntyä kunnes kaivoin puhelimen käteeni ja etsin ystäväni numeroa aikeissa soittaa / tekstata tms. Herään sängystäni hiestä märkänä puhelin kädessä jossa valmiiksi valittuna ystäväni puhelinnumero. Jumalalle kiitos, etten soittanut. Olisi ollut ihmettelemistä puhelimen toisessa päässä jos olisin vastattu.
Kyseisen päivän olin ihan sekaisin. En ollut varma oliko uni läheskään edes vähääkään totta, olin kuitenkin herännyt puhelin kourassa ja unessa kaikki arki yms oli ihan identtistä tavalliseen elämääni paitsi että oli niinko no well - sota. Seuraavana yönä sitten uni josta en muista mitään joka oli vielä paljon jännempi ja täynnä räjähdyksiä, suuria tunteita ja actionia mutta pelkistetysti:
Olen samassa sodassa. Nyt tosin olen jo tositoimissa sää/lennonjohto yms settiä säätämässä jossain päin suomea jossain ilmavoimien komentokeskuksessa. On kova tilanne ja (en muista unesta enää hirveästi muuta kuin tunnelmia ja pieniä pätkiä) jälleen kerran kyseessä on ystäväni joka on jossain taistelujen keskellä. Yritän saada häntä / hänen joukkojaan jälleen jotenkin kiinni. Herään. Hikisenä ja ahdistuneena. Kello jotain aamuyötä. Laitan ystävälleni samassa sängyssä itseäni keräillen viestin. Hän vastaa aamulla (en muista tätäkään täysin sillä puhelimeni hajosi viime viikolla ja kaikki viestit / osa numeroista jäi sinne), että oli ollut yöllä unessaan sodassa etulinjassa vetämässä lumipuku päällä ryhmää kohti taisteluita ja oli kuullut puhelimen soivan. Käskyjä komentokeskuksesta tms. Oli herännyt aamuyöllä tulleen viestini ääneen joka oli unessa puhelimen ääni.
Että tälläistä. Pitäisi varmaan tavata ihmisiä useammin.
Mennä viikolla näin unta taas.
Olen laivassa. Risteilyalus joka seilaa turun saaristossa ja on vähän niinkuin kainuun kotini/kotikotini/työpaikkani/kämppäni/entinen kouluni. Iso silja tyyppinen purkki. Olen tehnyt jonkin rikoksen koulussa (joka on kuin työpaikkani), jota minulle ei selitetä - vain joku harmiton vittujen haistattelu kolleegalle tms. Olen ällistynyt kun ihmisiä haalitaan lähes keskiaikaiseen oikeudenkäyntiin laivan kannelle. Minut määrätään mestattavaksi / tuomitaan kuolemaan. Ihminen joka on provosoinut minua suuttumaan hänelle saa vain varoituksen ja säästyy miltään. Tapa jolla minut määrätään kuolevan on hukkuminen. Unessa laiva seilailee eri paikkoihin saaristoa ja yrittää löytää mahdollisimman syviä vesiä. Eräässä "kohtauksessa" olen kannella kun laiva on kiinni nokastaan hiekkaan (SIIS VITUN ISO SILJA LAIVA!) josta näkyy pohja ja huudan kovaa, etten halua kuolla tähän - eihän tuohon voi edes hukkua! Laiva peruuttelee ja lähtee etsimään sopivampaa paikkaa. Päiviä menee. Perheeni on surullinen, jatkan työn tekemistä ja perheeni yrittää jollain tapaa viivyttää laivaa "ulapalla", ettei minua mestattaisi vaikka jotenkin alistuneina kohtaloon ovat jo antaneet periksi, mutta koettavat saada aikaa - vetoamalla työpaikkani alimiehitykseen ja työvoimapulaan yms joka hetken aikaa tehoaa. Piileskelen perheeni hytissä joka on äitini ja isäpuoleni paattisten talo(?) Jossain vaiheessa siirrytään kuitenkin mestaustilanteeseeni jossa seison kannella katsoen alas veteen. Kannella tilannetta seuraamassa ovat no kaikki ketkä tunnen tai olen varmaan koskaan nähnyt missä ikinä. Revin jotain läheistäni hihasta kun minua yritetään kerta toisensa jälkeen ja pakenemisien jälkeen (juoksen hätääntyneenä ystävieni kaulaan, exääni halaamaan, perhettäni, hakemaan toivoa tuntemattomilta, jotain apua!) - Osa ihmisistä ei tee mitään, osa yrittää selittää tuomarille, etten ole tehnyt mitään ansaikseni kuolla. lopulta huudan ja rääyn, että identtisen kaksoissiskoni on kuoltava myös jos minäkin. Tätä jonkin aikaa ja minua törkitään laitaa kohden... Kunnes herään todella virkeänä ja onnellisena, levänneenä ja lämpöisenä. Toisin sanoen - loputtoman väsyneenä, kylmästä hiestä läpimärkänä...
Tässä viikonloppuna oli ihan törkeä puristus. Onhan tässä ne aina (ellei vapaana). Edellisviikonloppu oli kokonaan vapaa. Perjantaina ennen töihin menoa aamuvuoroon kävin tätini liikeessä hakemassa töihin kuittirullia. Kerroin, että vain aamuvuoro jonka jälkeen menen tiistaina seuraavan kerran töihin. Hän katsoi minua todella huolestuneena ja oli "miten sä kestät?". Tämän jälkeen olen mennyt itseeni. Enhän luonnollisesti kestänyt. Hengailin ekan illan, tokan nukuin iltaan asti ja biletin aamuun ja kaksi seuraavaa podin ja väsyin kunnes menin töihin. Prkl. Ärsyttävää kun lähisukulaisetkin huolestuu jos mulla "liikaa vapaata" aka pari pv enempi kun normi sunnuntai vapaat. Tämä lähes ainoastaan iltavuorojen, tuplien ja triplojen teko on alkanut ottamaan päähän. Haluan elämän. Haluan liikuntaa. Haluan. Haluan rakkautta, hengata ystävieni kanssa, käydä elokuvissa teattereissa iha vittu missä vaan ihmiset käy iltaisin (jolloin minä olen töissä)...kyllähän meillä toki on lounasvuorojakin, mutta nykyään sitten joulukuun alun olen tehnyt kolme. Aikuisten oikeasti. Rytmi ihan kääntynyt ja sekaisin. Nytkin hereillä YHÄ ja huomenna 16 vasta töitä...nukun varmaan ikuisesti. Viime yönäkin olin ihan loppu ja menin vasta viiden jälkeen nukkumaan...vaikka olisi ollut ihan valmista kauraa jo 23.
Viime pe olin mamissa illassa ja monkissa yön. Meni lähes seiskaan kun sain unta. Herätys oli kympiltä. Olin koko yön jossain horteessa. Kolme peittoa, pitkät vaatteet, flunssainen kuumeisa olo. En nukahtanut varmaan missään vaiheessa. Näin tosin todella realistista unta josta en muista pahemmin kuin kuvia ja tunnelmia, etenkin kun uni oli kuvattu kuin elokuva, leikkaukset ja muukin. HUH. Mutta niin:
Olin jotenkin jossain ja aloin laulamaan. Hupaisaa, että kappaleet olivat kuitenkin tosielämässä lempiyhtyeeni show of handsin. Kappale oli Exile. Olin jossain kalliokielekkeellä josta alaspäin katsottuna maisema oli vähän niinkuin star wars phanthom menacessa (tiedän, lame.) se mesta jossa padme pitää tämän himmeän puheensa koko hallitusken tai mikä lie possen edessä. ANYWAY. Ihmiset hurraa ja laulan kuin enkeli ja liitelen kielekkeillä kuin musiikki videoissa. Jossain vastaavassa tilanteessa laulan myös kappaletta Crow on the cradle joka on bändin yksi lemppareitani. Tilassa kaikui eikä minulla ollut edes taustoja. Sitä resonointia vartalostani.
Teen ihan hirveästi töitä. Keikkaa ja kierrän ja puurran. Jossain vaiheessa systeri varastaa mun biisin (joka oli show of handsin! Hahahah, hupaisaa.) ja väittää sitä omakseen. Joka on myös yksi yhtyeen lempi biisejäni...
Olin kotonani joka oli hirveä lukaali. Jotenkin kaikki työkaverit, bändi, tuottajat, sisko ja kaikki olivat lopulta pettäneet minut. Revin tavaroita ulos hyllyiltä, huusin ja raivosin, itkin ja pahoinpitelin itseäni niin suuren henkisen tuskan vallassa. Äitini hätääntyneenä tuli perässä ja yritti rauhoitella. Lopulta juoksin ulos pihalle joka oli kaikki elämäni maisemat. Juoksin sukevan pihan poikki, prikaatin seiska talon takapihan poikki, hoikanlammen rantaa, korholanmäellä, huolin pihalla rymättylässä (mummoni äidin kotitalon piha), mummon ja ukin pihalla raisiossa, hallin (?) aukin pihan läpi (en vittu tiedä mistä tämäkin), turussa, kajaanissa, iisalmessa...kunnes lopulta kaaduin rähmälleni hiekkaan. Aurinko värjäsi kaiken punaiseksi laskien ja silti oli niin kuuma. Äitini oli juossut kaiken aikaa perässäni. Hän otti minusta kiinni ja yritti heristää järkeä huutamalla, että vaikka olisin kuinka paljon työtä tekevä ja öky rikas en olisi onnellinen. Haukoin henkeä pillahtamaisillani itkuun ja velloin epätoivossa. Lopulta huusin sydämmeni pohjasta:
"En halua olla rikas. Haluan vaan tehdä töitä!" Herään. Hiestä litiläpimärkänä. herään tasan siihen, kun huudan että mä haluan vaan tehdä töitä. Katson kelloa joka on alle minuuttia vaille ennen kuin herätys soi. Olen hyvä jos nukkunut pari tuntia.
WEEEIRD.
Kyllä onneksi eilen sai jalkapalloa ja hampurilaisia. Nykyinen sunnuntai spessu traditio lähes. Pakko. Jotain muutakin. No tänään... Tuli tässä tehtyä hyvää thai keittoa, tyttöiltyä ja valvottua taas ikeen itsensä. kello on lähes viisi, väsyttää joo mutta mielummin sitä kuuntelisi musiikkia. Pää on pyörällä ja silti ei tunne ja tiedä mitään. Mietin päivästä toiseen nykyään, että tätäkö tämä on; keskinkertaista eloa. Päivästä toiseen töitä, liikaa töitä ja palkkaa hyvä jos niin, että elää. ystävät asuvat missä lie, ihmiset jotka sinua tapaavat tapaavat sinut baarissa jossa et ikinä käy koska olet aina töissä joten he tulevat käymään ravintolaasi sinua tapaamaan. Sinua ei enää kutsuta mihinkään koska et kuitenkaan tulisi. Kukaan ei enää jaksa pitää yhteyttä. Ja olen ite niin paska pitään yhteyttä etenkin kun nyt viime aikoina tässä menossa kolmas varapuhelin sillä aikaa kun odotan omani tuloa korjauksesta....
Ja olohuoneessasi on ihania ihmisiä, mutta et jaksaisi sielläkään olla aina. Ihminen jota rakastit ei sinua halua, ystäväsi ovat jossain ulkomailla tai toisissa kaupungeissa tai tahoillaan parisuhteissa ja kiireisiä 8-16 arjessa, opiskelupiirien omissa jutuissa...Sitten ihastuu vääriin ihmisiin. Ja minä en näköjään koskaan saa mitä haluan tai jään aina viimeiseksi vaihtoehdoksi. Eli - keskinkertaisuutta. Alan hiljalleen olemaan niin väsynyt itseeni. Kaikki on niin pyhän yksinkertaista ja sitten samalla ei ollenkaan. Mä en vaan jaksaisi enää tässä vaiheessa elämää pohtia, elää vaan niin kuin tuntuu - mutta se ei taas ole musta täysin aina kiinni. Ja toisaalta, tiedän miten asiat kuitenkin menee. Kyllä mä nielen mitä vaan.
Ja totta tosiaan - en koskaan näe unia. Nyt kyllä sitäkin enempi...
Oh, please ignore me. Tämä on taas tälläistä aamuisen alihuomisen musiikin ja oman kaikkea kaipaavan alitajuntani ja melankolinani tuomaa aivomyrskyä jossa ei ole mitään järkeä. Aamen. Mutta pieni makupala bändiä jota olen luukuttanut viikkoja silmät sydämmen muotoisena.
So this is where I hurt
You know I won't make it
And every day it hurts
You know I can't break it
I won't break it
I never wanna know
What you mean to me
And all I need to know
Is you are here with me
Consider where I hurt
You know your love breaks me
And I won't make you hurt
You know I can't break it
I won't break it
I never wanna know
What you mean to me
And all I need to know
That you are here with me
Olen halunnut niin palavasti kirjoittaa tänne mitä minulle kuuluu, mutta kun en tiedä sitä itsekkään. Kerta toisensa jälkeen kun jokin asia elämässä sutvaantuu tulee toinen joka vetää jalat alta - perheasia, suru, suhdejuttu, ystävyysjuttu...pääosin tietysti olen ollut hirveän kiireinen (liian) töissä ja kärsinyt sen vuoksi suuresta yksinäisyydestä. Ja niin monta upeaa unta, niin upeaa kohtaamista, hetkeä ja puhuttua keskustelua, tunnettani yms on jäänyt tänne kirjoittamatta, että yritän vain pänttää niitä päähäni, että jossain vaiheessa kirjoitan ne vaikka yhteen entryyn ja muistan. Elossa ollaan. :) Työt on kivaa, henk. koht elo vienyt tilaan jossa itsestäni en niin jaksa välittää jotta teen töitä, nukun ja teen töitä. Lupaan että tästä tää valojen myötä. viimeksi kun eilen aurinko porotti heräsin aikaisin vahingossa ja siivosin kuin myrsky ja asunto on kuin uusi. (sen päälle menin töihin jossa olin loppu hullusta huhkimisesta!) ...
I find it hard to find the simple way
When the simple way,
Is an ocean.
I find it hard to justify these days
When all our days,
Are just a token.
I hope you hear the things i need to say
As they will remain,
Unspoken.
So read my mind.
It's crying out for love, to find.
This is the start of the end for me
As the end for me,
Is not over.
And everyday is a little more to see
A little more to be
When it's over.
The Pinappe Thief - This will remain unspoken
Siivosin eilen valon huumassa asuntoni ja haluaisin vain olla täällä. Sääli, ettei dikiboxia. Muuten makaisin vapaa-aikani ja tuijottaisin vain vaikka tekstiteeveetä säästäen rahaa.
Tai sitten ei. Ko ei keksi. Sisko pisti tekee, mutta kun siskolla niin monta samaa, että vois vaan cut and paste tänne...voisin tietty perus koulusettimäisellä tavalla tehdä oman ja vaihtaa sanoja ja ja...
1. Link to the person who tagged you. / Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
2. Post the rules on your blog. / Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Write six random things about yourself. / Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Tag six people at the end of your post and link to them. / Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Let each person know they have been tagged and leave a comment on their blog. / Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Let the tagger know when your entry is up. / Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.
Tätä nyt ei varmaan kukkaa lue... paitsi lähiperhe ja frendit (jos nekään) niin en silleen haastele. Voivat sitten kadulla tulla, että "Kuule, Lotta - mulla kuus juttuu sulle..."
Ei vaan kukaan saa kopsailla mielellään, haastan ihan kaikki. Kuhan mulle ilmo tietty! ;)
1. Olen ns. "luonnonuskovainen". Kaikki maailman uskonnot kiehtovat syvästi ja olen tutkinut kaikkia uskontoja pienestä pitäen, etsinyt omaa tietäni ja välillä todennut, että jahka pidemmän päälle olen eklektinen heebo. (Daddy-O'n) puolelta perhepiirissä on kuitenkin vahvana ollut suomen ns. muinaisusko (ellei kumpienkin isoäitieni semivahvaa kristinuskoa lasketa) tai luonnonusko. Metsä, luonto, maailma on temppelini ja sille kumarran. Tähän liittyy rakkauteni tähtiin, taivaaseen ja muhkeisiin metsiin. Tapa ja tunne on kuitenkin sen verran yksityinen, etten tässä ala sen kummemmin sitä selvittelemähän. Nuorempana imin kaiken shamanismista, vanhempana syvennyin muuhun. Tätä nykyä eläilen itseni kanssa kiitelleen ilolla (ei uskoisi kun juttujani kuuntelee, eiks je!) sitä jokaista siunattua päivää jonka saan elää.
2. Olen tiedefriikki. Tämä on sama, kuin siskollani numero kakkosena, mutta EN voi vastustaa. Olemme koko helvetin elämämme jakaneet saman intohimon tieteeseen, ennenkaikkea tähtitieteeseen. Lainaten siskoa joka on täysin yksi yhteen kanssani: " Astronomia on kaikista lähimpänä sydäntä, mutta arkeologia, paleontologian ja vulkanologia on myös ässää! Tähtitieteeseen pimahdin jo pentuna katsellessani ylen esittämää, Carl Saganin Kosmos televisiosarjaa ymmärtämättä siitä mitään (en osannut lukea vielä esikouluikäisenä), mutta kuvat veivät mukanaan. Asuimme sopivasti maalla, joten Siskoni kanssa makasimme lumihangessa katsoen ylös tähtiin. Vanhempamme eivät osanneet vastata kysymyksiin, joten ostivat meille juuri julkaistun Mauri Kunnaksen Suuri Avaruusseikkailu (joka on yhä lempikirjani). Päätin jo pienenä, että ryhdyn tähtitieteilijäksi tai astronautiksi. Taivas on vuosien saatossa tullut selattua läpi aika tehokkaasti, yhä syvämmeltä ja syvemmälle kurkottaen. Varhaisteinistä nuoreen aikuiseen lähes asuin tähtitornilla. Nykyisin nautin taivaasta mieluiten yksin tai Kaukaisen seurassa, jonka tapasin kutosluokkalaisena Turun Ursan kerhoilloissa. Taivas kulkee aina mukana enkä koskaan unohda olla katsomatta, mitä upeaa se taas tarjoaa.
Ja kaukoputken etsintämoottorin hurina yössä... Kuin kissan kehräystä!
Joo-o, kuin itseni kirjoittamana. Tähän liittynee myös intohimoni yleisesti taivaaseen - armeijassakin hain IV (the sissit!) posseen, mutta lentosään herra väkisin repi joukkoonsa kuin näki harrastukseni. Oli kyllä toisaalta hienoa tutkailla pää kenossa pilviä tietäen niiden nimet...<3 Mitä ikinä maailmassa, tähdet on aina tutut ja turvalliset. Melkein. Ja taivas... päivästä päivään yleensä, täysin erillainen. Ihana tosi asia joka jaksaa kiehtoa joka hetki. Kun astun ulos, katson ekana hetken ylös päin.
3. KUTEN SISKONI Pelkään eniten maailmassa laivojen potkureita, sukellusveneitä ja öljynporauslauttoja.Sen lisäksi - Isot ankkurit saavat myös hirveän ahdistuksen valtaan. En voi ikinä hypätä uimaan veneen perästä, enkä nousta sieltä takaisin. Pelkään syvissä vesissä aina sukellusveneitä. Ajatus kuinka syvälle öljynporauslautat menevät on hirveä. En kestä katsoa suomenjoutsenessa killuvaa itseni kokoista ankkuria ja ajatella kuinka se losahtaa meren pohjaan.
4. Minulla on kahden kissan (Nobody -kuollut-, Somebody -yhteishuoltajuus siskoni kanssa-) lisäksi ollut lemmikkinä kolme kultakalaa nimeltään Lars, Von ja Trier. Von kuoli kuukauden sisään. Lars ja Trier porskuttivat aika pitkään, mutta kultakalatkaan eivät ole ikuisia ja jokaisen kuolema oli pieni kriisi joten tyydyin kissoihin josta ekan safkasi ilves. Somebodyä aka Samppaa ei ole siis ikinä viety Korholanmäelle ja päästetty ulos; Eliminoidaan ilves.
5. Rakastan kenkiä. Rakastan. Haluaisin kaikki maailman ihanat upeat korkkarit ja 153cm mittaisena varmaankin näyttäisin idiootilta. Silti kaapissani on muutamat upeat popot joita en ole ikinä käyttänyt muuta kuin kotona. Sen sijaan - aina kun olen lähtemässä ostamaan jotain mielettömiä tyttökenkiä matkaani tarttuu maiharit, prätkäbuutsit tai - suurin paheeni -> lenkkarit. Paheeni on old school kasari sniikkerit. Onneksi näin köyhänä en omista mitään ebayta tai sneakerfreakkia vaan omani olen hankkinut kirppareilta, poistolaareista (miten voi löytää harvinaiset reebokin freestylerit anttilan "reebok näytemallierä 29e" korista OMG!!), huuto.netistä ja ties mistä. Puman ja niken tossut on paheeni, amen.
6. Kerään kylttejä. Niitä on tullut ihme paikoista, jopa ystävältä tuliaisina englannista asti. Myös "ei kenenkään maalta" suomen ja veli-venäjän välistä on jotain nauhan pätkää anastettu. En voi sille mitään...Autossa odottanee pari mahtavaa kylttiä ja hienoja kylttejä paloi kotikotona vuosia sitten tulipalossa joita en ikinä kerinnyt saamaan turkuun asti. Viime aikoina on kuitenkin jo jätetty ruuvimeisseli pois käsilaukusta sillä asunto (seinät) ovat sen verran pienet...
Joo - o. Siskon kanssa tässä turistu samaan aikaan netissä ja minähän en itsestäni mitään huisaa keksinyt. Sisko ehdotteli kaiken tämän lisäksi myös seuraavia;
- "oot lapsena halunut olla poika ja kävitkin intin." (Senni, en halunut olla poika, halusin olla erillainen kuin sinä! Ja en käynyt inttiä siksi, että olisin halunut olla poika! :D )
- "nuoresta ijästä huolimatta olet ollut ravintolaalalla ikuisuuden." (luv.)
- "sun kämpässä kummittelee." (Word!)
- "oot vaihtanut hiustyylejä tosi paljon jo pikkumukulasta asti." (hähä, jos sais vanhoista tietokoneista ja siskolta skannattua kuvia niin i promise - tulee kunnon kollaasit joskus tässä...)
- "keräät kylpyankkoja." (Itseasiassa olen itse ostanut varmaan kaksi, muut ovat tulleet muualta, ja niitä on alkanut tulemaan jo ihan tarpeeksi! :D )
- "ja tossuja..." (uh, joo...)
- "oot blogannut jo kauan ennen kun blogit tuli kovaksi jutuksi" (vuodesta 2000!)
- "melkein vahingossa sulla on sikana pinkkiä..." (Korjattakoon, funky pinkkiä aka fuksiaa. Kyllä. Jengi on alkanut hiffaa tämän ja saan yllättävän usein pinkkei lahjoja yms juttuja. <3 Hupaa.)br>
- "teet vahingossa aina upeita drinkkejä." (vahingossa? ;) Pitikin kysyä siskolta mistä tuo vahingossa tuli, mutta unohtui...)
- "lopetit todistetusti tupakoinnin 2001." (ja 2006 intissä.)
- "sulla on aito knalli." (Word. S'on hieno!)
Näinnikkää taase. Jos kamera toimisi saisitte mun uusista hiuksista kuvaa, mutta ko ei toimi niin ette saa. Hirmusasti taas töitä, ei se hellitä vaikka on ns. tipaton ihmisillä. Sain sentään tänään aka vapaa päivänäni väsymyksen ja vatsataudin keskeltä energiaa siivota ja asunto on ah niin ihana ja puhdas jälleen. Viihdyn. Kunpa tulisi kevät.
Np. Radiohead - Pyramid song.
.... There was nothing to fear and nothing to doubt ...
