|
|
keskiviikkona, helmikuuta 20, 2008
Once I was blind but now I can see
np. Zero 7 - Destiny <3
I made it. I ordered new eyeglasses and I can hardly wait. It cost me twice my monthly rent but so - I am blind and I cannot help it. It is awesome that I found amazing retro frames. I am really trying - hardly able to wait for two weeks...
WHEE! <3
kaksitehot. Sokea lehemä.
keskiviikkona, helmikuuta 20, 2008
perjantaina, helmikuuta 15, 2008
Freakin' friday
I was about to go to restaurant Mami for my friday evening shift when I got msm that I have to go to open Monk 'cause the one who was suppose to me opening it is having fever. Bohoo. Funny thing is that I've never been in opening shift, yet. I got this panic headache and shaking hands now. Shiiit. I am sure it will go fine, I HOPE. Eeek. I am familiar with openings in D or so, nothing to panic about anymore...Oh well.
Listening Von Hertzen brothers loud loud loud and getting myself calm again.
Disciple Of The Sun
you are the one
the chosen one on the run
where would you run?
disciple of the sun
you are the sign
the beacon for mankind
soon you will shine
the rays of love and light
lay your eyes on me
let your self reflect me
see what your life could be
don’t let your self reject me
free so free
let your self reflect me
free so free
don’t let your self forget me, forget me
don’t close your door on me
this way
hear what i have to say
wake up!
i am the morning
i am the afternoon
it’s me calling you
around every corner
and after nightfall
my moon is watching over you
Sorry neigbour who lives upstares.
I am so busy all the time. This place is a mess and all I can do when I come home is laying on my bed and feeling stuff. I am kinda making myself busy I quess. School is stressfull. I want to much to happend soon that I don't really know...oh well. Music is my lover who keeps my insane, takes me in it arms and fills me with energy.
Wish me luck.
perjantaina, helmikuuta 15, 2008
tiistaina, helmikuuta 12, 2008
Minne katosi päivät
Mä olen niin onnellinen perusluonteeltani. Töissä hehkun ja iloitsen, etenkin työharjoittelussani. Elämykset, onnistumiset, hetket, kauneus...nojoo... Tänään kuin yöllä kävelin sumun läpi kotiin selkä särkien pysähdyin syleilemään kosteaa ilmaa ja mustarastaan laulua. Mustarastas. Olin itkeä. Viesti eräälle vanhalle ystävälle. en saa unta. Juttelin lopulta edeltä mainitun ystäväni kanssa puhelimessa. Lauseita toinen toistensa perään. ihminen josta en ole aikoihin kuullut, omaa typeryyttäni. Iloitsen yhteydestä. Tuntuu silti, että kaiken sen takana on ne triljoonat asiat jotka haluaisin sanoa, mutta en ole niin vahva tai jotta olen niin harkitseva. Lopulta tuntuu, että en enää ole mitään. "Onpas sinun elämäsi sitä sun tätä. Minulle vain tälläistä tavallista."
Hei, oikeasti ...
Ei tämä ole mitään.
Ei tämä ole mitään.
Mäkin haluan elämääni aamupalan. Lounaan. Päivällisen. Lenkin. Bonuksena Jonkun telsu ohjelman per pv. Lauantaiseksiä. Perjantaipullon.
tuntuu, että yritän huutaa jollain sairaalla tavalla apua johonkin, mitä en edes tiedä. Sitten se menee siihen, että puhun elämästäni silleen et täs nyt on tälläistä kaikenlaista. Sit jengi on et vau. Sit oon et jooei. No heh koit hangöraund. Toki. Klik. Itken.
Nukun, työharjoittelua, kotiin, nukun. Ke-la tuon lisäksi töitä yöt ja to päivällä laulutunti. Missään välissä en saa aikaiseksi kotihommia, järkevää unta, harrastuksia tai koulutöitä. Elän kaamoksessa. Kaipaan omieni pariin enkä enää tiedä edes ketkä niitä ovat. Otan yhteyttä ihmisiin jotka ovat todella tärkeitä ja kuulen, kiitos rehellisyydestä, että jossain vaiheessa kun vaan et enää vastannut päätin että en enää soita. Nyt kun sitten puhuimme tuntui kun olisin vain ilmaa. Hävettää. Väsyttää. Tekisi mieli pistää sitten kaikki luukut kiinni kaikkiin. Hei tyypit. Se, et mä käyn baarissa joskus ja jos tosiaan käyn baarissa niin tod näk olen sitten töissä koska mä olen aina töissä tai hereillä silloin kuin ihmiset KÄY jossain ja nään jottain tyyppei niin ne varmaan on jottain asiakkaita tms, että mä en ikinä nuku ja en ikinä syö, se vittu ei ole niin siistiä. Ja mä en halua noupadeja "pelastan sun elämäs koska olet niin kaunis" tunkemaan mun lähelle ja sanomaan sen mulle, että rauhotu hyvä nainen. Koska tämä menee kyllä taas viikossa ohi kahdessa. Kun ressi hellittää. Kun taas olen niin powerpoffgirlie että revin itteni kuosiin.
mÄ olen niin naurettava, et itkettää. Ja itken. Ja itken sitä, että en uskalla. Ja jos uskaltaisin sieltä vois tulla, et hei dooris - ei enää - too late. Sitten hajottais ja what ever. Mutta elämä on. Mä en kestä, että siskolla loma jonka menee viettämään kotiin. Itsellä vain jotain työssäoppimista. Dooris menee johonkin kotaan Isän kanssa savustelee kalaa ja juomaan jallua. Katsomaan taivaskanavia ja katsomaan uusia kissanpentuja. Halimaan koiraa ja polttelemaan sikaria saluunaan. Seisomaan metsän reunaan.
MUN PITÄISI OLLA SIELLÄ.
Huoh. Menen nukkumaan nyt.
Mä rakastan elämää, mutta mä haluaisin välillä muistaa omat ääriviivani. Hengittää pakkasta. Painaa käteni lumeen. Nähdä AURINGONPAISTEEN. Tuntea lämpöä kasvojani vasten. Nähdä auringonlaskun. Kuulla jälleen mustarastaan. Painaa käteni lämmintä tiiliseinää vasten. Saada kissan syliini. Mennä maalle. Olla jonkun syleilyssä. Säälittävää. Sori. Deletoin tekstin aamulla. tai sitten kuin herään.
tiistaina, helmikuuta 12, 2008
torstaina, helmikuuta 07, 2008
Mä en jaksaisi välillä mitään. Etenkään kun on uupunut työstä ja muusta niin tulet aamulla kotiin (tai aamuyöstä mutta aamu se on se) ja romahdat sänkyyn. Nälkä ja kaapissa ei ruokaa koska et ikinä käy kaupassa. Kämppä täynnä hiekkaa ja paskaa. Keittiössä viikkojen tiski. Oven edessä viikkojen posti ja lehdet. Kaikkialla kasakaupalla vaatteita. Ottaa unilelun (damn, mulla ei ole kissaa niin pitänee jotain halata yöllä kun ei tuota miestäkään) kainaloon ja olla miettimättä asioita. Yhtä äkkiä viime yönä iski joku ihme härdelli päähän. Kelle soittaa kun on sellainen? Hävettää kun tuossa yks yö soitin eräälle ystävälle tuttavalle niin löi luurin korvaan. Uuteen-seelantiin on ihan turha soittaa. Perheelle ei tuollaisina hetkinä. Sitten rehellisesti -> olen ihminen joka ei paljoa apua anele joten aina kiitän luojaani jos kukaan ei vastaa. En halua olla kenenkään edessä ääressä sen kaltaisessa "yhy, lohduta." tilassa. Meitsihän on rautaa. Mutta nyt laulutunnille....
torstaina, helmikuuta 07, 2008
keskiviikkona, helmikuuta 06, 2008
ihanaa, että House jatkui jenkeissä. Mun elämällä on taas tiistaille tarkoitus.
keskiviikkona, helmikuuta 06, 2008
|
