|
|
keskiviikkona, lokakuuta 25, 2006
Toi eilinen valitus et oon ihan piipussa niin oli ihan diipadaabaa. Väsynyt olin vain. Nyt alko ne päivätkin. Yöl menin kotiin, koin megalomaanisen pettymyksen asiasta jota odotin ihan raivona ja muutenkin hakkasin jo valmiiksi päätäni seinään kyvyttömydestäni kaikkeen - turhaantumista kouluun ja muihin asioihin johon pistän itteäni 150% ja sitten tulee muualta haaleaa vettä niskaan. Oh enivei. Sitten inisin tuuleen ja lopulta tajusin että minulla olisi enää 3h aikaa nukua kunnes pitäisi herätä. silmiin särki. vitutti. Sitten tuli ekalta tekstari, luin sen - kertoi löytäneensä jonkun megis upeen bollywood intia kaupan uudesta-seelannista. mieleeni iski muistot viime syndeistä ekan ja sennin kanssa. paras ylläri evah. Tuntui karsealta syrämmessä kun takana huljui vahva pettymys jo etukäteen tulevista syndeistä ensi viikolle. Jostain kaukaa tuli raivoisa itku, itkin kun elokuvissa kun joku kuolee - "yäää, yhyy, byähähähäää" ääneen ja kovaa ikävääni, väsymystä ja kaikkea mitä en edes tiedä. Aamulla nukahdin kahvikuppi kädessä sänkyyn ja heräsin kahdelta yltäpäätä kahvissa. sänky, tyynyt, minä - kosteana kahvista. Se siitä koulupäivästä sitten. Nyt jo hankaluuksia poissaolojen kanssa -> Saagan kansien takia otin omaalomaa josta eilen kaksi opettajaa (ryhmän valvoja ja ohjaajat) avautuivat aika raivoisasti. Ulkona tuulisa sää. Silmät on turvonneet niin, etten kykene pitämään niitä auki. Paljon meikkiä silmissä pelastaa. Työt alkaa kuudelta. Pomo soitti että teatterin info täti päätiskillä on sairas -> töihin siihen. Eli kaikkien katseiden alle. Luulin, odotin että pääsen ovelle, saa istua 70% työajasta pimeässä salissa katsoen rakkiriemukasta farssia -> just what I need, mutta ei. Satojen ihmisten katseiden alla kun en jaksaisi edes hymyillä, silmät sattuu ja olo on hutera. Sanoin, että olen aivan räjätänyt, itkenyt yön. "No katsotaan nyt". Prkl.
Tulin tnne siskon luo omala avaimella. lie missä on. Vittu mä haluan taas oman koneen...Mut mut muut. huomenna taas pernoon kasaan saagaa. Kaisalta on tullut oma kuvaus joita pyysin vuosi sitten. nyt epa ja kaisa ovat ne saaneet aikaiseksi. vielä puuttuu...rasittavaa! :D
keskiviikkona, lokakuuta 25, 2006
tiistaina, lokakuuta 24, 2006
M'oon iha piipussa. Yli ressaantunut ja purru hampaani rikki unissani kun ressaan koulua, töitä ja saagan juttuja. no levyjulkkarit on nyt sit 9.11 the cowssa. Täs tein promo sivustoja valmiiks lehdistöl ja julisteen joka sitten haukuttiin toutali. Sivut pitäis viel tehdä, piti tehdä tänää mut kukaan ei oo sendinyt matskui jota pyytänyt viimeisen vuoden. Joku olis tienannu täl kaikella pari tonnia ja mä saan lämmintä kättä ja kommentteja sarjaamme "tolla versiolla ei oo yksinkertaisesti mitään sanottavaa" ... no. :) no olis ollu vaiks mitä näkemyksiä mut haluttiin kasvokuvia ja toi nyt oli lähinnä...
*aivot sulaa*
Kohta jokainen mimmi valittaa et niiden hiukset on huonosti bookletin sivulla 1 missä ovat sentin kokoisina ja sen sellaista.
No joo. Hieno vkl mut en oo toipunu vielä ja oon kipee ja iha loppu ja kerkee nukkua ja opet haukkuu koulus kun oon pois ja omissa maailmoissa kun aattelen ja teen vaan bändiä ja ja...tiuteri tau. Mä haluaisin päivän pestä pyykkiä, nukkua ja imuroida se sahara jota kutsun huoneekseni. Mut huomenna illal töit, sit to pitää tehä sivut (olispa kotikone.) ja pe ja la on töitä, ens viikko on yhtä maniaa (synttärit ens pe jee.) ja sit onki julkasu keikkaa ja sen sellaista.
Juliste.
EI mut elämä on ihanaa. Kuiteski. LUv Saaga. Ihana vkl vaiks rankka. Mut Posse on ihku ja leipurin unelma on VVP.
tiistaina, lokakuuta 24, 2006
keskiviikkona, lokakuuta 18, 2006
Sweet holiday
I just arrived in kajaani two days ago and most of the time I've been at bathroom puking out everything that I place in my mouth. Hurray. What a vacation with family. I feel a mit feverish even thought I dont have any fever and extremely week. Dunno about trip to tallin' since no-one gives me any sms about it. Ppl seems to ignore the fact that I told 'em that I cannot read email here. Now I got permition to check mails after whining about it a lot (and I had to pay few bills) ...
Damn I hate when my tummy aches like this. I hate when I get too scared to eat or drink. Sniff.
Sain työtarjouksen entiseltä joukkueenjohtajaltani. Sääteknikoksi Halliin vuoden vaihteessa. Ei ole ilmoittanut muille sillä luulee / tiesi / toivoi asian kiinnostavan minua. Yestas...ARGH!
keskiviikkona, lokakuuta 18, 2006
perjantaina, lokakuuta 13, 2006
Friday 13th
It have been amazingly hectic - I have been too busy even to go to school which makes this stress even worst. Most of the time I've been here at Perno closing myself front of the computer and doing cd covers to Saaga's Ep. I like 'em but Im so sure that no one will respect the work I've done over these long evenings and nights and start to whine about all the little details. Im happy that Aapo (record label guy) have been away in another town and we've been contacting via messenger since he got me so pissed few times when I was so sure that everything was beautiful and great and he told me to do it all over again. It took time and brains. My neck and head is spinning around and I just did the label -> seems everything is done. I should leave to work. I skipped the school day AGAIN! :/ Shame on me. I've been non-smoke for 5 days now and that's why Im not sleeping well. Oh well, tomorrow work at noon til 5pm and then Saaga's rehersals and sunday - All about saaga til evening! :D Then -> To Kajaani. I already bought tickets...
Btw, as we started to talk about tickets here...I ordered tickets to Show of Hands gig in Roayl Albert Hall. Amazing staff in their Box Office, I mailed them that can they send those to me, I got answer right away that of course. And two days later - tadah, I got 'em by snailmail! AMAZING! Like, no-one serve you like that around here! Im so pleased that I need to mail them and say how happy they have made me. :) (I was suppose to pick tickets from the box office but it would have needed the credit card I ordered 'em -> my Mum's card. I don't want to steal her card to England so I had to beg them to send tickets to Finland.)

I miss Eka. Im le tired. My eyes are hurting. OH LORD I haven't been in Kajaani since Xmas. What a stressful week. Im happy it's over. Gaah.
perjantaina, lokakuuta 13, 2006
keskiviikkona, lokakuuta 11, 2006
Se on - Attentaatti
Meemi. Särkee pää, tylsytyttää, ei inspiroi mikään (saagan kansia yritän - unille pitäisi) ... Joten. Meemi.
1. Ketkä olivat parhaita "hengailukavereitasi" yläasteella?
Epa. Sitten Bella, Anna ja Salla - Meillä oli joku posse jonka nimeä en muista. Sitten koulun "kolein" jengi yht'äkkiä halusi mun hengaavan niiden kanssa. Jestas.
2. Koetko itsesi positiivisena vai negatiivisena?
Njoo kumpaakin kyllä, nykyään ehkä enempi positiivisena.
3. Jotain kaunista?
Miehen kädet.
4. Mistä haaveilet?
Et aurinko paistaa Lontoossa kun meen sinne huhtikuussa. Ja sunnuntaista talvella kun on pakkasta, peiton alla lämmin, kahvi tippuu, valkoinen auringon valo lipuu sisään. Sitä, että Ekalla on elämänsä vuosi ja turvallista. Uudesta sooloproggiksesta. Sitä, että Saagalle tulee mahti keikkoja ja hyviä hetkiä. Mä haaveilen pieniä ja elän haaveitani...
5. Millä voit leuhkia?
Mulla on Coccon koko tuotanto! Oon kätellyt Blues Brothersin basistia! Öö...Ei mulla oikein ole mitään millä leuhkia. En osaa.
6. Pieni ele joka ilostuttaa?
Kiitos toimii aina. Myös kahvi sopivaan kohtaan on ihan parasta. Luokkakaverin ärripurriväymäy jos en tule kouluun.
7. Kuka/ketkä on jääneet mieleesi ja mistä näin?
Malla, tuli luokalle vitosen alus kun asuin Kajaanissa. Oltiin siitä lähtien kun paita ja perse kunnes muutettiin 6kk pois. Silti jotenkin katkonaisesti mutta kuitenkin koko ajan sydämmessä on ystävyys pysynyt.
Työkavereita vuosien varrelta on jäänyt mieleen ja intistä jäi kasoittain ihmisiä ja etenkin tietysti legendaarisia skappaireita...
8. Mitä teet liikaa?
Juon kahvia. Valvon. Syön pistaasipähkinöitä päivittäin kasoittain ja olen niille vähän allerginen. Huoh. Töitä, välillä.
9. Entä mitä liian vähän?
Liikun. Nukun.
10. Mitä tunnet nyt vahvasti?
Onnea. Iloa. Intohimoa, kunnianhimoa, väsymystä, stressiä, rakkautta, ikävää...
11. Ketä säälit?
En sääli.
12. Mitä odotat?
Lomaa. Tulee joskus. Joulua ehkä. Saagan levyä. Ekalta tietoa, että on turvallisesti perillä.
13. Ihminen joka on jättänyt pysyvän jäljen suhun?
jotkut kumppanit ja ystävät ihmiset varrelta virran. Eräs sokea bluesmies jonka kanssa juttelin tunnin englannissa eräissä jameissa. Tuntematon nainen joka tuli puhumaan kanssani erään konsertin jälkeen. Jne.
14. Kun istut koneella niin teetkö jotain yleensä samaan aikaan?
Kuuntelen musiikkia.
15. Mitkä asiat tahdot aina muistaa?
Luottamus, nauru, hajotus ja toveruus jota koin ollessani intissä. Se olo mikä on kun ollaan Saagan kanssa yhdessä. Enkelit. Miehen tuoksun. Kissan turkin tunnun. Hetken, kun heräsin henkiin.
16. Mikä on sun tän hetkinen isoin/tärkein suunnitelma?
Elää. Nauttia. Oppia. Olla hötkyilemättä.
17. Asennebändi?
Blues Brothers.
18. Laulu/laulut jotka tuo muistoja mieleen?
Massive Attack - Daydreaming
Björk - There's more in life than this
Blues Brothers - Gimme some lovin'
Glen Miller - In the mood....
19. Yleisimmät sanat kun jokin menee pieleen?
Voe *add a swearword*
20. Milloin olet eniten oma itsesi?
Aina, koska olen pääosin aina omaitseni siten, että minussa jokin puoli on tilanteesta / ympäristöstä riippuen enemmän esillä kun toinen. Pohojosessa. Enkelien kanssa. Autolla ajaessa. Kun laulan.
21. Kenelle tahtoisit nyt lyödä luun kurkkuun ja miksi?
Yhdelle mutherfuckerkusipäälle. Siksi.
22. Kysymys johon tahtoisit ehdottomasti vastauksen?
No, kyllä mua kiinnostaa että onko tuolla elämätä muuallakin - mutta kyllähän me se kaikki jo tiedetään, että on. Eiks je. Joten ei kai mulla sitten muuta...
23. Mitä tahtoisit antaa ja kenelle?
Haliputia Somebodylle.
24. Kun sanon sanan HYMY, kenen hymy mieleesi tulee?
Saaran, kun sen silmistä tirskuu vesi kun se yrittää olla nauramatta. :D
25. Mitäs mietiskelet tällä hetkellä?
Että just kun piti mennä unille niin alan tekeen jotain mega meemiä.
26. Onko sulla puute siitä mistä puhe?
Kyl maar. Ei vaan, kyllä mä puhun eri asioista joten...
27. Päivän paras juttu?
Kympin sheikkeri.
28. Asia jonka välttämättä tahtoisit mutta tiedät ettet saa?
Lentää hornettia.
29. Mikä tekee sinusta mielestäsi oudon?
Se että nautin intistä, olen todella intohimoinen ja hypersuperüber friikki eri asioista. sekoan/rakastun johonkin juttuun/asiaan ja sitten se vie mun ajatukseni/elämän hetkeksi täysin viikko kausiksi. Tähtiharrastus. jne jne.
30. Mistä sulle on valitettu viimeks?
Siitä, etten ollut koulussa. Siitä, etten ole tehnyt vielä Saagan kansia ja sivuja. ja kaikesta muusta mitä en ole tehnyt vaikka pitäis mennä kouluun, eikä olla poissa päiviä jotta tekisi noita hommia mitä muut mun odottaa tekevän.
31. Salaiset toiveesi ja intohimosi?
Olla arvostettu laulaja. Salaisia intohimoja ja toiveita mulla ei oikein ole ja niitä mitä on niin saa pysyä salaisuutena.
33. Millon tulee äitiä ikävä?
Usein. Äiti on ihan baras.
34. Päivän sanat?
Mush. Show of hands.
36. Seuraatko mitään urheilua?
Vaihtelevasti jäkistä ja fudista.
37. Mihin sut on pakotettu?
Kangistumaan joihinkin kaavoihin esim. kun työskentelin sairaalassa. Joihinkin ikäviin judansseihin mualimassa. Valehtelemaan omasta terveyden tilasta.
38. Laulu joka kuvaa sun fiiliksiäs tällä hetkellä?
Maj Karma - Attentaatti.
39. Mikä ajatus tuntuu pahalta?
Ydinkokeilut.
40. Kelle puhuit viimeks ja mitä tuli sanottua?
Äitille hyvvee yötä toivottelin.
41. Toinen nimi hyväperseiselle tyypille?
Le guardian meister.
42. Uni joka tulee eka mieleen?
Sellainen kuuma uni...
43. Oletko tehnyt hyvän teon tänään? Mikä se oli?
Vein Juhon kotiinsa.
44. Tunne jota et voi selittää?
Aistin ukkosen tulevan. Siskon kanssa tulee näitä identtinen kaksonen judansseja...telepatia toimii ja silleen. Usein kun ajattelen jotain tyyppiä niin se ottaa yhteyttä kohta heti pian jollain tapaa. Toimii.
45. Jos olisit intiaani, niin mikä nimesi olisi?
Lyhyt-Vaikka-Sulka-Päässä-Pimeässä
46. Millon vetäydyt omiin oloihisi?
Yksin yksin en silleen hirveesti megana kaipaa olla mutta himbes tulee oltua paljon enempi, mikä on tokkiinsa hyvä. Vaikkakin kämppis on sitä mieltä et nähdään siten kun meen ovesta ulos tai tulen sisään.
47. Kumpi on parempaa maksa vai hernekeitto?
Maksa.
48. Oletko koskaan tuntenut löytäneesi sielunkumppania?
Muutaman kerran.
49. Oletko vaativa? Missä asioissa?
No en oikeastaan. Ehkä jossain työasioissa. No oikeataan joo, mä en jaksa jos hommat kusee. Mut toisaalta olen vähän turhankin lunki.
51. Parhaat alushoususi?
Intin boxerit ja yhdet törkeen rumat pikkarit jotka on niin kitch!
52. Ääni jota inhoat?
Miehen pervo Läähätys. Erinnäiset hankaus äänet saa hampaat vihlomaan. Yliäänet. Tinnitys. Kakofonia saa melkein paniikkikohtauksen aikaiseksi.
53. Ihminen jonka näit viimeksi?
Isäpuoli heräs just (3.40am) töihinsä...
54. Eläin jonka näit viimeksi?
Kämppiksen somat gerbsut.
55. Asia jota mietit viimeksi?
Kahvia ja unta.
56. Mikä viehättää sua?
Intohimo.
57. Laulu jonka kuulit viimeks?
Murmur - ???
58. Mitä odotat tältä vuodelta?
Synttäreitä. Joulua. JOKAISTA PÄIVÄÄ. Saagan keikkoja.
59. Millasesta musasta et pidä?
Sellaisesta metallista missä ei oo mitään melodiaa ja laulaja vaan örisee. Tylsästä country musasta ja uskonnollisesta iskelmästä. Niin joo ja ruotsalaisesta iskelmästä. Voi jee.
60. Sarjakuvahahmo joka kuvaa sinua parhaiten ja miks?
Misato Neon Genesis Evangelionista. Se on vain jotenkin niin mä. PikkuMyy.
61. Ärsyttävimmät kivut?
Kun vetää keuhkot täyteen laimentamatonta kyynelkaasua. Se on "ärsyttävää".
62. Missä maissa olet käynyt?
Läpi ajanut bussin kanssa vaiks mistä mutta _käynyt_ ihan kylässä asti Unkarissa, Italiassa <- Kuoromatkoja. Ruotsissa, Englannissa ja Saksassa.
63. Etsit usein?
Koulun lukkaria ja kaapin avainta. Auton avaimia.
64. Kuka yllätti sut viimeksi positiivisesti?
Äiti.
65. Suurimmat huolesi kun olit lapsi?
Että en sais koskaan bändiä.
66. Mistä sait viimeksi mustelman ja mihin?
Jalkaan kun kutitti ja raavin -> saan todella helposti mustelmia.
67. Jos ikävällä ois kasvot niin kenet sä näkisit?
Riippuu kummassa mielessä ikävää tarkoitetaan.
68. Tee lause jossa käytät vain ja ainoastaan sanoja jotka alkavat etunimesi ensimmäisellä kirjaimella:
Laulatutti lupaavasti lahjatonta luuseria.
69. Mikä pistää sun puntteihin vipinää?
Miehen tuoksu. Tietty katse.
70. Pieni hyvä asia sun elämässä?
Syysloma pohojoisessa.
71. Ootko menettäny toivos jossain asiassa? Missä ja miksi?
Oppivani improvisoimaan pianon tai jonkun soittimen kanssa mahtavasti.
72. Ketä ihmistä ihailet ja miksi?
Björkiä - on tehnyt musiikillisesti kaiken mitä olen halunnut tehdä (mun biisinikin saatana!), Lars von Trier - Sama elokuvissa, Richard Feynman - On vaan niin äiä. Sitten äiteä ja isukkia ja ystäviä kun ne on niin mahtavia, vahvoja, intohimoisia, eläviä...
73. Inhoat sitä, kun toiset ihmiset...?
Aliarvioivat, ylenkatsovat, epäkunnioittavat, valehtelevat, käyttävät hyväksi.
74. Mitä et luule voivasi koskaan tehdä?
Lentää Hornettia.
75. Mitä ihmettelet läheistesi elämässä?
Että tyytyy niin vähään vaikka ansaitsisi ja SAISI jotain muuta.
76. Kenen kuulit/näit itkevän viimeks?
Itseni.
77. Mitä rakastit pienenä?
Sladea, Princeä, Kirkaa...
78. Mitä inhoot ku liikut kaupungilla?
Teinejä. Liiallisia ihmismassoja. Ihmisten katseita.
79. Asiat jotka siirtäisit menneestä nykyisyyteen jos voisit?
Sateenkaari kalat (karkki) ja pari karkkiasikia vois olla tuotannossa. Rogen Rabitt mehu tai mehujää. Fazerin salmiakki pusseissa!!!!!!!!1
80. Mitä tulee mieleen sanasta: yläaste?
Hermoromahdus.
81. Pienin huolenaihe tällä hetkellä?
Pitäis olla jo todellakin nukkumassa.
82. Tykkäätkö saunoa?
Joo! Ensi viikolla saunaan!! <3
83. Mikä ei oo hyväksi sulle ja miks?
Syödä miten sattua, polttaa tupakkaa mut sitä nyt tässä lopettelen, kolmas päivä ilman menee...
84. Millasen seinälipun laittasit seinälles jos saisit millaisen vaan..
liian monta vaihtoehtoa tulee mieleen - joku huumorijudanssi, kamujen kuvia, suomen lippu, oma desing...eos.
85. Mitä et vois antaa anteeks?
Sitä jos joku satuttaa minua tai jotain minulle rakasta pahasti. Jos joku pettää minun tai lähemmäisen luottamuksen syvästi.
86. Mitä ääniä kuuntelet? Tai musaa?
Chroma Keyta ja suihkun ääntä kun isäpuoli on kylppärissä.
87. Kerro joku viisaus?
Elämä on kide.
88. Moneenko valvoit eilen illalla?
Varmaan yhteen tms. En tiiä. Oli ajan taju ihan heitteillä.
89. Mitä luonteenpiirrettä ihailet ja kenessä ihmisessä?
Kaikissa ihmisissä ihailen intohimoa, huumorintajua, Iloa, sponttaaniutta, luotettavuutta, taitoja, lempeyttä, ystävällisyyttä, empatian taitoja...
90. Tahtoisitko tutustua johonkin tiettyyn ihmiseen paremmin tällä hetkellä ja miksi?
Kirjekaverini Henkka olisi mukava nähdä livenä. Jäänyt tosin vähän kirjoittelu netittömyyden myötä, sniff yhyy. *viil viil*
91. Mitä joisit nyt lasillisen jos saisit valita?
Mango jääteetä. Uh.
92. Kenelle suutuit viimeks ja miks?
Oon nyt kiukiu joka asiasta ihan ilman mitään järkevää syytä -> tupakkalakko.
93. Hienoin automerkki on mielestäsi?
Lada! Vanhat kunnon cadilacit ne on vasta jotain. Tai DDR koslat. Vanhat saabit ja Volvot. Mini uutena tai vanhana on aikas üpea.
94. Mitä teet aina kotona?
Elän. Nukun. Juon kahvia. Siivoan.
95. Painaako jokin mieltäsi?
Stressi ja raha-asiat.
96. Mitä teit pari tuntia sitten?
Koneella olin.
97. Mitä pornahtavan väristä näit viimeksi?
Hmm. Tjaa-a.
98. Mitkä elokuvat olet kattonu monen monta kertaa?
Tähtien Sodat 4-6, Brakeing the waves, Jurassic Park, Kabhi Kushi Kabhie Ghamin, monet monet monet muut elokuvat...moneen moneen kertaan.
99. Onko sulla joku poika/tyttö kiikarissa?
KAUKOPUTKESSA!
100. Mitä mietit nyt?
Unta. Sitä ennen jotain lämmintä. Vidu.
keskiviikkona, lokakuuta 11, 2006
Oh! I haven't smoke a ciggie in three days! Praise the lord!
keskiviikkona, lokakuuta 11, 2006
I just bought tickets to Show of Hands gig in Royal Albert Hall at April 8th 2007. Im so excited I could cry.
keskiviikkona, lokakuuta 11, 2006
tiistaina, lokakuuta 10, 2006
It is cold. Eka have been on the air on her way to Hong Kong (and there to New-Zealand) for an hour. I already miss her and I feel empty.

One day I fly away, leave all things to yesterday...
tiistaina, lokakuuta 10, 2006
keskiviikkona, lokakuuta 04, 2006
työssaoppimis viikko pitää mega kiiruna. joka aamu noussut 5am - 6am ja tullut kotiin joskus aikaan x. nettiin ei ole päässyt. jalat huutaa tarjoilusta ave mariaa, kraatsia pleenaa ja herran enkeleitä torviorkestereineen. Sain eilen hyllyn jota koottiin perheen voimin tuntikausia. huone oli kaaoksessa mutta nyt fine fine. Eka lähtee uuteen seelantiin ensi ti ja tuntuu kuin päästä revittäis osa ajattelevia aivoja ja enkeliltä siivet, mutta se on vain toisella puolella maailmaa. Ei se ole niin kaukana.
Prkl. Saagan kansiakin pitäis tehdä ja ei kerkee koneelle kotikotiin pakertamaan vasta kuin su ja ensi viikolla sitten olisi ne tarkoitus koota. Puhelin on särki jostain syystä - välillä toimii bra ja sitten taas ei näppäimistö toimi ja jengi väittää, että on soittanut mutta mitään ei näy -> eikä edes kenttää. Niinko wtf. Uskomattominta on se, että niinko sit' ei oo ees heitelty mitenkään. Ainoa puhelin so far mitä olen pitänyt somasti rakkahasti ja kuin miestä. tai no - kuin kissaa. ;)
Ok, laters. prkl.
keskiviikkona, lokakuuta 04, 2006
|