|
|
tiistaina, toukokuuta 30, 2006
Elämää ei sen enempää...

Mietin tuossa, tai olen viime aikoina miettinyt vähän enempikin (vaihteeksi), sitä kuinka eri tavalla sitä ihmiset kokee olemassa olonsa. En rupea tässä täydellisesti selvittämään ajatukseni juoksua aiheesta, mutta kuitenkin jotain jäi lillumaan jota tähän purkailen ilman järkeäkään...
Koko juttu taas putkahti pinnalle mieleni myrskyn keskustaan, kun harjoituksissa eräs pikku flikka (ihku 4.luokkalainen. Veti kuulan nenäänsä kun luulin toka luokkalaiseksi mutta kun on niin piäni ja siävä!) roudasi eteeni "Ystäväni"-kirjan.
"Tumma vai vaaleansininen?" Heristelee kyniä edessäni. No vaalea (aka turkoosihkompi) tietysti. Sitten aletaan täyttelemään ihQpihQja "Lempi bändi, ruoka, kouluaine ja eläin" yadiyaa kysymyksiä kunnes tulee eteen Kaikkein parasta... (ja asiaan kuuluvasti seuraava on tietysti kaikkein inhottavinta...)
Kirjoitin : "Elää."
(Ihnottavimpaan laitoin, että idiootit epäkunnioittavat itsekeskeiset ihmiset ja sen sellaista normi settiä.)
Tämä nostatti muiston pintaan, kun yli viikko sitten ennen Euroviisuja possen kanssa hajoiltiin jääkiekkoon. Löpistiin kaikesta ja älähdin johonkin vitsikkäästi eräälle doorikselle jotain , että hei mieti nyt jos et eläisi ollenkaan tai muuta vastaavaa. Hän vastasi, ettei häntä harmittaisi yhtään, ellei olisi koskaan syntynytkään ja tästä alkoi pitkä keskustelu. Myös toinen ystävättäreni yhtyi keskusteluun ja itse (vanhana paskaisena umpimätänä kyynikkona) silti ihmettelen sitä, kuinka tunsin itseni delfiini energiaa hehkuvaksi ooh valoa iloa elämää hihhuliksi heidän välinpitämättömyyttään vasten. He kummatkin olivat sitä mieltä, että ei harmittaisi yhtään olla olematta olemassa. On ihan sama, ettei olisi syntynytkään. Ei tarvetta olla olemassa.
Itse jotenkin nykyään olen pidemmän aikaa, vuosia, mutta nyt jotenkin konkreettisemmin kokenut hirveellistä onnea siitä, että elän. OLEN. Eräänlaista syvää nöyryyttä. Onnea siitä, mitä kaikkea tulen kokemaan ja siitä mitä on jo ympärilläni. Välillä aivot hajoilee pirstaleiksi ihan hassussuista jutuista ja ihan aiheestakin, mutta kaiken sen pohjalla on lämmin raivoisa onni siitä, että Olen. Rakastan sitä kaikkea mitä minulle tulee vielä tapahtumaan ja olen kiitollinen ja joistakin asioista vähän pahoillani itselleni mitä olen joutunut / saanut kokea. Olen onnellinen kaikista niistä ihmisistä jotka ovat jakaneet elämääni ja niistä jotka sitä ovat jääneet jakamaan. Ympäriltäni on hetkessä valahtanut 70% ihmisiä pois josta en oikeastaan ole yhtään harmissani. Tärkeimmät rakkaat ovat jääneet ja niihin pyrin pitämään yhteyttä. Se, että en ota vuoteen yhteyttä on vain idiotismiani mutta ei välttämättä tarkoita, ettei joku olisi usein mielessäni. Koen intohimoa asioihin ja unelmani ovat pieniä sekä valtavia ja jokaisen tiedän tulevan todeksi. Joskus. En pelkää kuolemaa. En kuolla nuorena enkä elää vanhaksi.
Hupaisaa on kuitenkin se, että vasta näinkin vanhana opettelen tuntemaan taas sitten monia muita asioita. Pelkään rakastua ja antautua. Ehkä. En osaa enää olla varma tuostakaan. Toisinaan olen niin kylmä, että ihan pelottaa ja toisinaan niin epätoivoinen, että sattuu - mutta eikös se ole ihan normaalia? En tiedä. En todellakaan tiedä.

Hyi hemmetti, että toi hehkutus ei kuulosta multa sitte yhtään. ha ha.
Mietin sitä, kuinka ihmiset yrittävät saavuttaa asioita sillä yhteiskunta tai muu niitä vaatii. Pitää opiskella, pitää tehdä sitä pitää tehdä tätä, "et voi antaa itsesi vain olla,olet niin fiksu että tuhlaat vain aikaa, jos et mene lukioon ja yliopistoon ja..."
Siihen katsoen, että olen peruskoulun käynyt olen mielestäni pärjännyt ihan hyvin. Ja elän juuri niin kuin tykkään / en tykkää mutta kun ei mahdollisuuksia / tää on nyt tällä hetkellä näin koska pelottaa lähteä toteuttamaan jotain muuta vaihtoehtoa juuri nyt. Hmm...
Jospa jokainen meistä on syntynyt tekemään asioista. Eräänlainen "siivenisku". Jokainen yhtä tärkeä osa kokonaisuutta. Kun tuntuu, ettei ihmiset ole sellaisia kun haluavat vaan repivät mielettömiä saavutuksia vain sen takia koska "muut" tai sillä se on "pärjäämistä", "kunnollisuutta" ja tuo gloriaa. Aiheita olla ylpeä. Muille olla ylpeänä.
No huhuh...ajatusta tulee päästä niin paljon, että ei mitään määrää. Eikä järkeä. Ja nyt se jäi kesken, mutta kun alkaa silmä lurppaamaan.
TÄNÄÄN:
- Otin damagea ekaa kertaa autoiluhistoriassani rakkaaseen luv mobileeni. Takalasi paskana ja lommo. Helemi.
- Muutin Katria meille. Auton paskominen kuuluu samaan operaatioon jota puoli turkua seurasi. "Tytöt muuttaa" - jatkuu taas seuraavana päivänä. Muu talo muuttaa pois, myö sisään ja vielä pahimpaan aikaan. Kuinka hullu pitää olla? Sopivasti mutta mä alan oikeasti miettimään, että helevetti soikoon mä en oikeasti välttämättä kestä. No katsotaan.
- Eläydyin harjotuksissa polvilumpiota myöten. Maahan. Oli hauskat harkat kyllä. Eka 1.5h jäässä teinin sisäpihalla katsoin kun muut harjoitteli vaikka piti olla omat harkat. Join kahvia ja lopulta santsit sai ilmaiseksi niin kuin vain istui tiskin ääreen. En edes sano mitään, tee elettäkään ja baarimikko tulee ja lyö "musta kahvi, ei edes lusikkaa" eteen. Kun hätäilen maksua niin tulee äänettömiä "nej nej" liikkeitä. Selvä. Päivän pelastus! <3
- Mahtava pilis. Ajelin raisiossa pitkin pyörä ja puistoteitä kun yritimme jäljittää erästä henkilöä.
- Maailman upeimmat pilvet ja taivaat mitä ilmatila on tänään koko päivän jaellut. Fantastista. meinasin ajaa pari kertaa lisä kolhuja kun unohduin ihmettelemään taivasta.
- Das merde pomolle viesti, että voisko joku tehdä mun vuoron huomenna kun ois se niinko meno. Ei vastausta koko päivänä. Pahoin pelkään, etten voi lähteäkkään. Se siitä hauskanpidosta, ilmaisesta viinasta, työkavereihin tutustumisesta ja sen sellaisesta rilluttelusta. En mä olekkaan tiukkapipo kusipää aina töissä kireä kuin viulunkieli muutenkaan. Kasvattelen jo valmiiksi Kuhmon kokoista Peenistä otsaani huomista yöduunia varten. Ei siinä mitään, varmaan kerkeisin töihin sieltä mestoilta mutta missä kunnossa... heh heh.
Vittu olin VALMISTUJAISPÄIVÄNIKIN TÖISSÄ. Enkö mä saa ikinä pitää hauskaa.
En.
:D
Vittu.
tiistaina, toukokuuta 30, 2006
maanantaina, toukokuuta 29, 2006
Ask me to make a TOP 5 list on anything you want.
After that you can copy this to your own journal and you can make your TOP 5 lists.
Pyydä minua muodostamaan TOP 5 -lista ihan mistä tahansa.
Sen jälkeen voit kopioida tämän itsellesi ja pääset itse listaamaan asioita.
maanantaina, toukokuuta 29, 2006
Nothing and everything. At home home. Cleaned around my apartment for 5 hours today. now at home home. Sigh. Now when I suppose to have some time to spend at home I have to be somewhere else cause my apartment ain't really for spending time...DAMNATION. My brains are melting slowly out from my ears. Gaah. Im kinda proud that I got myself together and got everything done at home today. My new roommate Katri came to help around too. Im quite overwhelmed about the fact that I don't have to go to school tomorrow. I have TOO much time now. Well, this week is quite hectic anyway (moving with Katri, medieval market play rehersals, training for thursdays singing audition for music school and stuff like that...) but still Im having little panic. OMG!
maanantaina, toukokuuta 29, 2006
perjantaina, toukokuuta 26, 2006
I could easily sleep forever. I had graduation today and I've been eating goodies whole day. Girls went to party - me to work. Blimey. :/ Oh well, I don't have a penny so I'd stay home anyway.
I would surely love to celebrate this in a way. I ended army and then straight away started my studies and now I graduated. My life start in monday again from empty table and homeless. Ha. Gsus. Only for few days, thought.
My army matey was visiting at Turku for few days and last night we went to have a pint or few. Good time. I kinda miss those people in my life.
Oh well, Im so ready to fall asleep. I slept like 4h last night and woke up early to clean around cause my landlord etc came to put my toilet down. At sunday I need to get stuff out from my apartment (few telly and so on) (help, anyone?) and change my stuff to my new room. Im lacking of inspiration of doing that. At monday they'll start everything and FUCK Im really deeply down about that all.
I was suppose to have some other great plans for weekend but it all changed since money situation suddenly turned upside down. Saaga is having a gig at Hyvinkää tomorrow night so I join them. After work I'll drive home, pick some things up and walk to Senni's (she's at hki and Im watching over Somebody) where I spend night cause I can go to shower and so at morning before we leave to Hyvinkää.
Im excited even thought all I need is rest.
I feel empty. I've graduated from school and I feel like "bohoo, this can't be it!". I'll miss everyone. Also Im happy its over. Im proud of myself.
And childhiss of me to get these thoughts: "Sob, everytime I accomplish something worth noticing no-one kinda notice it"...Heh, how stupid.
OK, now I need to rush to work. I wish I'd be at Helsinki market place at this very moment cause LORDI celebration starts in few minutes...ENVY!
perjantaina, toukokuuta 26, 2006
torstaina, toukokuuta 25, 2006
Kaikille haavoille balsamia on Joni Mitchelin hellä turvallinen ääni.
torstaina, toukokuuta 25, 2006
http://www.votelordi.org/kaanna_seiska.html
Lähenpä kauppaan...;)
torstaina, toukokuuta 25, 2006
TRALA LA LA. Im overly tired and angry about the fact that my weekends plans that I've been planning for AGES are totally overly screwed. ARGH.
"You will curse the day that you did not do all that the phantom asked of you..." - Listening phantom of the opera out loud and trying to get myself awake. Horrible night at work I had and now I wish I'de just could be. But this free day seems to be full of stuff again and oh well ... meeting friends ain't ever bad thing. <3
Beautiful clouds outside...Tcu's and stuff.
torstaina, toukokuuta 25, 2006
keskiviikkona, toukokuuta 24, 2006
Argh töihin pitäisi mennä. Tapasin justiinsa inttikaveria pitkästä aikaa, tullut lomille serkkunsa tykö. Suapi nähdä pitteekö sitä sitten yötä myöten lähtiä vielä kaapunkiin muutamalle turisemaan mukavia upseerikokelaan seuraksi. Kyllä nauratti ja oli hauskaa taas pitkästä aikaa. Tarkotus oli jää'ä kotio yöksi kun ei oo vettä kotona ja kaaos muutenkin päässä ja himassa ja ja...huoh. Huomenna pitäisi harjoitella laulua, käydä kai KA harkoissa ja pistää käNppää siihen kuntoon, että sinne kehtoo tulla piällystämähän mestoja piikkausta varten. Perjantaina tuloo sitten vuokraisäntä kaivamaan vesasta kaiken ruuvattavan irti aamusta. Uujea. Maanantaina olen homeless for week or so. Uu jea. Onneksi ensi viikko vähän vapaampi. Vituttaa kun lopputöihin valui kaikki rahat ja työasiat menöö miten menöö ja suunnitelmat valuu kaivoon mutta minkäs teet. Tra la la la.
En jaksais töitä. Tänään oli vikat lopputyöt. Jotenkin takki tyhjä ja kaikkensa (osaksi) antanut olo. Tein sen minkä voin. Mutta Mariasta tuli mahtava Pera ja hubaa oli. Kiitoksia kaikille (Eka, Senni ja Maria) malleille. <3 Anteeksi stressinen whineni ja ylitsepääsemätön perfectionismini töitteni saralta. <3
Mun selkä alkaa olla jo ihan vitun hajalla. Haluan sen takaisin. Selkäni, wheer aar juu.
keskiviikkona, toukokuuta 24, 2006
tiistaina, toukokuuta 23, 2006
What a DAY! Its been rainy 'til early morning and I've been feeling quite lame and slow. We had bodypainting at school and for 4 hours I painted my sister to be most arrogant and SUPER GREEN Elf Worrior. Gonna post some pics later on, Aye! When I went home I was planning to cook something, make some coffee, clean around cause tomorrow a bunch of quys are coming to check my apartment and my land lord ask me to clean around a bit...oh well, I opened telly and PUFF -> falled asleep for 3 hours. Woke up, watched a clock and jumped in a car and drove here to homehome to plan my tomorrows work and now Im heading to Navigare to work til 2am. FUCK. But tomorrow Im having my LAST work and at FRIDAY IM HAVING GRADUATION so...Whee. Stress is getting over and Im feeling better. I've been overly tired and over emotional (stress, home, money situation which is majorly fucked up. these last works have took major amount of money which I didn't plan in any way. Todays bodypainting took like 25e or so.) but now its getting over. Im silly piece of meat but what can ya do... and my hands are green and yellow. and tomorrow Maria will be my model. Im so happy. She's so great and Im going to make her a MAN! Old fart. Ha. With major bruises and mustaces. Whee.
tiistaina, toukokuuta 23, 2006
maanantaina, toukokuuta 22, 2006
Häläpätä hämmää häpäti hää
Hämmää häpäti hää. Which in english is Hard, rock, halleluja!
Today I've:
- Woke up early to have quick shower in my lovely toilet before shutting down all the waterpipes.
- Forgot the thing with pipes right away and thrown the last decilitre of coffee down to sour. Hopefully no-one got it straight to face. Kinda hilarious.
- Did two works which I cave something between 2-3 points.
- Went to work meeting and got work shifts for next 3 weeks. Im kinda free. Amazing.
- Went to buy expensive stuff for tomorrow's bodypainting.
- Went to rehersals just to hang for 2 hours cause it seems that every timetable they have done is going up side down.
- Came homehome to do desing my work for tomorrow.
- Sang hard rock halleluja x 100 times.
- Saw most amazing sky during sunset.
- Phonecall that Im going to meet my dear ol' army mates during this week. Whee.
Im having work tomorrow night. Hell yeah.
Im confused cause it seems that I have surely done something very wrong cause I've been totally ignored. I feel like such an idiot. I should go back what I was once and stop having eyes so blue. FUCK im mad to myself.
AAAARGH I need WORK! Why they are not calling to me from Forte, DAMN!
maanantaina, toukokuuta 22, 2006
Water water everywhere but not a drop to drink...
Im having absolutely amazingly bad mood about the fact that at morning I will not have running water in months. Even worst is that I got the information about this few days ago and before that I was heard to have water for weeks before they shut it down. Also I was told that I am able to live here and now they said me that I have to leave in week.
And I fucking hate it.
Just when I got almost moved myself in another room and everything ready here. I need this place since I have all the rehersals and work in city central. I hate to go around, sometimes at sister, sometimes at friends, sometimes at Homehome...It is making me depressed. Im having so social work that I love to have my own comfy space but now its taken from me. But gladly I can spend weekends here at summer when workers are having a weekend off. Live in the middle of that chaos is one thing but anyway. I can come to sleep here and listen my cd's, thats important.
Mör mör mör. Kitinää. Väy.
Mä rusautin nyt cyber pahasti niskani kun ajoin autoa. Koko päivän ollut käsivarret semi tunnottomat ja nyt kun katoin autossa taakse ohittaessa niin rusahti niin, etten voi pyöritellä päätä laisinkaan. Hengitys tuntuu inhalta. Vasemman korvan alle pistää. Aika jumelossa olenma. Ei uskalla ottaa lihasreloja (ei kyllä ole edes moisia nyt) jotta heräis aamulla (vika kerta suihkuun ammeessa. SItten se viedään pois. Yhy.) peseytymään ennen kuin vedet katkaistaan. Tiskasin äsken. Pitää ostaa kertakäyttö astioita. Savetteja. Pullotin kymmenisen 2 litran pulloa vettä. Siivosin keittiötä. Kaadoin puoli pulloa pesuainetta mestoille vahingossa ja sitä sitten pesin hellalta pois iäisyyden. Sellaista aikoinaan töistä tuotua megatsu desifioivaa ja vaahtoavaa mömmöä jota sain sitten kauhoa kaksin käsin pois. Seuraavan kerran kun teen jotain liedellä niin voi tuoksua mielenkiintoiselta. Nytkin kun menee keittiöön niin olo on kuin välinehuoltoon menisi...vain klaavi puuttuu.
Se, että suomeen tulee euroviisut on ajatuksena kuin "joo ja mä varmaan tulen joskus voittamaan täyspotin lotossa". Yhtä todennäköistä. Ja nyt se on totta. Ja mä tiesin sen tapahtuvan nyt. Tunsin sen. Ja nyt kun se on totta, niin en käsitä. Se on niin mieletön juttu et tekee mieli oksentaa. En käsitä sitä! Mieletöntä! AHAH :D Mä en kestä tätä iloa.
Ja surua. Olen sellainen naamari jolla on kaksi ilmettä. Minussa ne on vain sulautuneet yhdeksi väsyneeksi naamioksi hassuine rusketusrajoineen ja ylikasvaneine hiuksineen. Näytän ihan surffaajalta, tosin niillä on kyllä aika hyvä rusketus...
Vois varmaan mennä sitten nukkumaan. Pitäisköhän laittaa altaat täyteen vettä ja kahdeksan jälkeen vittuillakseen päästää ne kaikki pois? vois renppa äijät arvostaa taas Rytkösen tyttöä. Muutenkin pahoinpitelen niitä ovellani aina (mitäpä seisoskelevat siinä sitten kuin maailman omistajat!) kun syöksyilen ulos aamuisin...
Huomenna tulee hauskaa. Kiire vaan kylläkin - kaksi isoa meikkiä ja pitäisi olla jo 14.00 palaverissa. Sitä ennen pitää ostaa korvat huomista bodypaintinkia varten. Ya ya...Sitten onkin harkat ja sitten suunnittelen judansseja tiistaiseksi. Ke saan ihanan Marian aka Syntisen Sorjan mallikseni. Mikä tuuri! Keskiaika näyttelijä tulee malliksi ja teen siitä vanhan pahoinpideltyn pulsu Äijän. Gyahaa :D
Pitäiskö mennä perjantaina hesaan tapaamaan koko suomi torille. Lordi Lordi!
maanantaina, toukokuuta 22, 2006
sunnuntaina, toukokuuta 21, 2006
I can hardly move my head now, my back and neck is killing me more and more...
Gsus how tired I am. Happy about Finnish bronze in World champion ice hockey. I cannot still understand the fact that we won in eurovision. I watched it all over again from television and from swedish chanel today and this is madness. A dream which is about to end soon, that's Im sure about. Last night we took a taxi to city and went to market place. Whole city was about to crack in pieces. Me and Senni and Thully (with great finnish flag make-up and so on) met the posse in the Cow and atmosphere where wild. In every 15mins they played Hard Rock Hallelujah and we sang, scream and danced, jumped up and down. Then after it we always sang "We are the winners of eurovision, we are we are!"...Most of the bar joined in it. We ordered grazy Lordi drinks. I always got the strangest...one was with salmiac (turkinpippuri), ice cream, tequila, vodka, red grenadine, apple sour and stuff like that. Hmm...I cannot hardly feel my arms right now, what the hell. If I win in lottery I go to acupuncture or something like that. This is starting to be quite too achy.
I came homehome to pick some empty bottles. Gotta store some water cause since tomorrow I'll have no water in my aparment. SHITTY. :( Dunno what to do.
I should start to plan tomorrows works. TRend make-up and classical evening make-up. I have no energy and Im quite down in a way. Seems like I've fucked up something really. But oh well...Im use to it. People show up in my life and then without noticing I screw up and they disappear. Sigh, Im just tired, manically hangoverish and feeling that Im not in this world. X)
sunnuntaina, toukokuuta 21, 2006
I'VE BEEN FAN OF EUROVISION SONG CONTEST FAN SINCE I'VE BORN. IM GOING SLIGHTLY MAD. WE ARE WINNING FIRST TIME IN HISTORY AND I'VE LOST MY VOICE AND EVERYTHING. IM GOING MAD. I CANNOT STAND THIS. THIS IS UNBELIEVABLE. IVE CALLED ALL OVER TO EUROPE TO MY FREINDS AND FUCK THIS IS MADNESS. THIS IS DREAM THIS IS NOT HAPPENING FOR GOD SAKES!
sunnuntaina, toukokuuta 21, 2006
lauantaina, toukokuuta 20, 2006
2222. Entry of mon private brainstorm
Whee.
It have been raining since morning. Rehersals where slow, full of angst and at the end very fun. I just love my Sahtiposse. Grazy bunch of people.
Finland went and lost in Ice hockey. So we might have a change to win bronze. What a game, I lost my voice...
It is so beautiful outside that it hurts. In hour - eurovision.
I feel DUMN idiot. From now on Im going to change to keep everything out from me, myself busy and so on. End of all, feelings only make you feel like shit and trying to be suggestive is same as make yourself look like stupid. Im going to hide my cellphone and move in to cave. Yeah and Lordi wins in eurovision!! WHEE! :D *Happy already!* Now food!
lauantaina, toukokuuta 20, 2006
perjantaina, toukokuuta 19, 2006
Homeless little gal
Im so fed up of carrying a back from place to another all the time with "all my stuff". I was having a high mood even thought my works at school where fucked up today and so on but STILL until my landlord called. I cannot stay here. For first two to three weeks I need to be out. I can stay, of course but...I have a night work - they spend 7-16 here from mon to fri. Every time I leave I need to put tape to doors and everything will be under the nice dandy plastic carpet and so on. Telly, shelfs...
At those weeks I can be here for weekends of course but then I cannot use toilet and kitchen. After those weeks I still cannot use 'em but it wont be so loud and messy anymore.
I have a week to get this place fine before everything starts. And they tell me this now. NOW! at 29.5.2006 I need to be outta here.
Like WTF. First my landlord tried to be like "you should pack everything you need and I'll call you at autumn when everything is ready and fine..."
LIKE WTF?!
I don't want to think about this shit at all. Im having a haste, at the moment and I just cannot put my head in to this. My back is killing me my legs are screaming for rest.
Im sure Finland is in top ten at eurovision song contest. Im so sure of it! Im so happy! Whee.
Eka was modeling for me today, fun funfun! <3
I saw nightmares last night. Cannot remember what kind but I can recall that I was telling myself: "Wake up, wake up wake up and relax, its a dream. Wake up and start over cause you dont have that much time to sleep!" I got myself awake and started to sleep and didn't see any dreams. I was at arcipelago. I was in rush to get somewhere, again. DAMN, before that nightmare I was having a most fantastic dream ever! Why they always ruin my hot dreams with some shit...
Oh well. I just keep this smile on m'face and think about happy thoughts. I need to do some lunch now, drive to Härkä pub to pick things. Drive back to city in rehersals and then to Cantina to work. Whee. THEN IM FREE FOR WHOLE GODDAMN WEEKEND LIKE OMG!
Everything is open from next friday 'til forever. I kinda love that, kinda ... scared? :) My ol' army mates called me yesterday that they are having their TJ cruise in next thursday - friday. They asked me to come but cannot, since Im having graduation at friday. But we'll see each others which is the most important thang...<3
Go Lordi, Go Lordi!
perjantaina, toukokuuta 19, 2006
FINLAND WILL WIN EUROVISION 2006!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! GO LORDI! <3 !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Im so excited! I just lost my voice cause of screaming and running around the apartment, slammin' the front door (sorry neighbours) and WHEE! :D :D :D :D :D IM SO HAPPY I COULD BURST TO CRY!
perjantaina, toukokuuta 19, 2006
torstaina, toukokuuta 18, 2006
LUOJA. Pitkästä aikaa lauloin rekisterillä jonka luulin kadonneen. tuntuu kuin 1.5vuoden lukot olisi vartalosta ja sielusta auenneet ja voi taas hengittää. Vartalo on rento ja tuntuu, että tanssin ilmassa. Kattelin pienolla, että pääsen suureen e:hen ja kaksi viivaiseen e:hen ja varmasti tulen vielä joskus pääsemään laajemminkin. TEHEE! Händelin Messias raikaa... O thou that tellest good tidings to Zion...Mä olen ehkä vaan kiusannut itseäni hiljaisuudella. Koko vartalo väräjää. Miljoona mikro-orgasmia.
torstaina, toukokuuta 18, 2006
Orion, lead me on my way
Today we had first works of our final exams. Gsus. It went quite fine, I quess but I had major stress about it all. I was so negative about 'em but at home I started to feel that I might even got 3½ or something like that. I hope!
Listening re-mastered live versions from our last gig from Downtown. Saaga rocks! I wish to get more gigs in summer and to to studio soonish!
Faces re-mastered
Weak re-mastered
Orion re-mastered
Every time I listen or sing Orion Im about to cry...its great song. Oh well...
At morning I felt so tired and afraid of exams that my tummy was all messed up. Before I rushed to school I got a note: "Im sorry to inform you that we cut your water pipes already in next monday." - So in few days I'll be without shower, toilet and so on so on. It ruined my mood for whole day. I did the dishes today then. When I arrived I went straight to bed to catch one hour nap which turned out to be over three hours. My phone was rinning all the time but I hardly heard it throught my dreams. Then I got up, did the dishes fast and came to Perno to homehome. I have songs to rehersal for exams to music school and school work. I need to do two plans for tomorrow exams. Im going to make Eka bold! :D Theheheheh...it'll be great. Im SO excited, I just cant hide it...
It was almost impossible to get anyone to do my shift at Härkä pub. First Petteri promised and wanted to do it but at the time my boss started to call around he didn't answer or anything. It was so close that I had to do it anyway. I just got phonecall (I was ready to leave anyway...) that Jukka got a lift and my boss went to pick whole equipments from Cantina. Dirty stuff, but what can you do. :( There is no enough hours in life sometimes.
I have so called "free" saturday. Of course I have rehersals at afternoon and I'll go to practise songs with Eeva but otherwise! Eurovision at evening. Whee. WHEE!
DAMN WOMAN, I was pissed off as a bee before I falled asleep and now Im happy as a hindu cow.
torstaina, toukokuuta 18, 2006
keskiviikkona, toukokuuta 17, 2006
M'oon yliväskä. Pitäis tehdä työsuunnitelmia. Aivot tiltissä. huomenna alkaa lopputyöt. Yritän tunkea työvuoroja muille tekijöille (onneks on yks mahti kundi joka otti mun vuoron koska huomenna peli, toisinsanoen tienaa katsomalla peliä laitteet kasattuna ja tunti kaks töitä efter...) huomiselta. Ei vaan niinko jaksa. Ne jotka tuntee mut paremmin näkee myös yhden hyvän syyn - Ateenasta tulee yks suora lähetys 22.00 lähtien...
Kierin itsesäälissä, en jaksaisi antielämääni ja huudan tuuleen. Ruho on rikki, hellänä ja mitä enempi olen ilman järkevää ihmisseuraa sitä misantroopimpi ja kosketusarempi minusta tulee. Olen kuin muriseva koira kopissaan. Väy.
Mä käyn niin jätkyttävän ylikierroksilla. Sain eilen saarnan Äitiltäni siitä, että vedän itseni kohta loppuun. No en ehkä vedä. Ehkä mulla ei ole muutakaan? Tai siis aloin miettimään sitä, että oon just jotenkin, että jos ei oo muutakaan niin no, otan kaikki työt mitä tarjotaan. Ja uu pystyn vielä tekeen tota ja tota siihen niin teenpä kaikkea. Miksi ihmeessä? En tiedä. Ehkä mä totuin vuoden tekemään koko ajan jotain...
Taas on hetki kun annan sen pienen rasian sisälläni avautua ja pirtsakka energinen Lotta katoaa. Olen vain vetinen möykky jonka koko olemus rääkyy kykemättömyyttä mihinkään. "Mä en jaksais pärjätä!" Ja kun on niin vitun ylpee ja nöytä ja ripaus savolaista marttyyrimäisyyttä ja nykyaikaista työnarkomaniaa. Maustettuna tietysti syvällä ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteella. Älkää kysykö miksi, en itsekkään tiedä.
Nojoo. Kai sitä pitäis alkaa suunnittelemaan minkälaisen vahvan mustavalkovalokuvameikin tekisi ja millaisen periodimeikin. Prkl.
keskiviikkona, toukokuuta 17, 2006
tiistaina, toukokuuta 16, 2006
Kotikotona. Megatsu väskä. Selkä ihan jumelossa. Hyvä jos voi hengittää. Aina kun hetkeksi rentoutuu niin alkaa repimään. Oli jokseenkin megatsu levoton päivä koulussa. Eilen hki. Rankka pv. Sieltä siskolle jossa lähes nukuin pystyyn katsoessa peliä (huusin tosin mutta olin väsy). Yöllä ylikierroksilla rullaaminen -> en nukkunut. Kouluun aamulla. Levoton hauska koulupäivä. Sieltä musaopistolle ilmoittautumaan. Paljon treenattavaa, pitäisi keksiä joku aria tai lied opeteltavaksi. Sieltä kotiin vuokraisäntää päästään sisään kämpälle. Sieltä harkkoihin tuli perseen alla jäätymään muutamamksi tunniksi teinin sisäpihalle. Sieltä tänne ja kohta naviggaan. Meinaan nukkua pystyyn. raskas olo. To alkaa lopputyöt. Pitäis saada torstaiseksi malli, mutta en viitsi aina käyttää samoja naamoja...Tiedossa olis naturel tv meikki ja sen vuosiluku (voipi olla että teen 80-luvun)...Onneksi on viikonloppu. Onneksi ei ole niin paljoa töitä vaikka to ja pe on. Ja hirveetä settiä. Huominen ilta vapaa.
Sain kämppiksen. Luokkakamu muuttaa hetkeksi. Hauskaa.
Remppakin alkaa sitten justiinsa. Siskolla on maailman ihanin asunto. Avokeittiö, komeron kokonen koko lefka mutta siellä on turkoosiseinä ja sanoinko jo, että avokeittiö? Avokeittiöt rokkaa. Ja parveke. Oma parveke! Jestas, on taas ollut aivan liian kiireistä. En muista olleeni näin _oikeasti_ väsynyt pitkään aikoihin. Ja fyysisesti aika hajalla. Meinasin tehdä kaikki maailman ajovirheet ja sain töötistä ja ties miestä ajellessani...unohdun valoissa tuijottamaan ei minnekkään ja pää ei toimi yhtään. Menen miten sattuu.
Mutta hauska oli hki reissu viakka kalliiksi ja hyvin väsyttäväksi tuli. ja suomi hävisi kanadalle. Ja tänään pitäisi jaksaa puoli kahteen ja kiinnostus nolla.
Mutta ei se mitään. :)
Mulla on lostin eka tuotantokausi. Huomenna vois ennen harkkoja raikota himas ja tehdä koesuunnitelmia. Sitten mennä harkkoihin ja ja get Lost. :)
tiistaina, toukokuuta 16, 2006
sunnuntaina, toukokuuta 14, 2006
Im doing loundry at my Mum's. I have _early_ morning wake up since I have to be leaving to helsinki at 5.30am. Shiiit. :/
Long day ahead. Gotta go to catch some sleep early tonite...and its almost 11pm already. Shite. Oh well, Im use to have few hours of sleep per nite.
I feel like this, har har. Been laughing this picture for 10 minutes or so.

From time to time my life is like that. How philosophic, right?
sunnuntaina, toukokuuta 14, 2006
How the life past me by
Im exausted. I suppose to be helping my sister moving but to be honest - I dont want to cause Im SO tired. My head aches and back is slowly killing me. I have so much to do and so little time. Im so busy that I havent got a change to register myself in to Turku's music schools auditions and so on. I have myself so deeply. Im going to spend tomorrow whole day til early morning at Helsinki and it would be the last day! And Of course one plus one is two - cannot make it. I feel kinda depressed about it.
Im so tired and I dont know what the hell Im doing awake. My sister came to pick some stuff and woke me up. I was thinking "If I stay in bed, I cannot get anything done" and here I am. Middle of chaos, death tired and just up because Im having a stress about everything. Yesterday two shifts at theather. Then I leave in amazing hurry to Perno to work from theather. Im there 15 to ten and what I find out - I dont have LD player at all and no one have inform me about it. Then started very fucked up search for it which got my mood ruined. Hour and half later I got my player and evening was started. It was quite fast evening, lotsa 'ol fun people which Im familiar with. My mood got up in a way - I think I seemed to have amazingly good time anyway. I wanted to leave right away. When clock turned twenty over two I started to get myself ready to go. Then it started. I've never seen like 80% of the bar fighting. Groupfight! I look at it, took my stuff and left right away when I found myself out through it. Then to Kilta to meet my colleague shortly. I came home and suddenly remember the feeling that I've been having for hours. I was so hungry that it was already painful. Started to cook and it was over 5am when I got myself to bed.
I feel so empty. I don't even feel like being anymore. I dont know how to put it...it's like when you are living without being touched you don't know your physicals essence and it's borders anymore. Lines. I dont feel myself. I would love some to Be cause I want to not just DO cause I have to.
Kattokaa kattokaa kattokaa...
sunnuntaina, toukokuuta 14, 2006
lauantaina, toukokuuta 13, 2006
Ilmanpaine - paska
Tjaa. Yöllä istuin pitkän tovin omassa henkilökohtaisessa Kaurismäki elokuvassani. Hiljaisessa yössä täysikuussa. Isolla isäpihalla jossa parkissa lisäkseni yksi tai kaksi autoa. Iso loputon tiiliseinä jolla valolyhty. Mielettömän kaunista. Hiljaa radiosta soi jokin rautalankahunppa. Istuin kunnes tuli kylmä. Sitten en ollut löytää avaimia. Kyennyt kävelemään kunnolla koska kusetti. Söin kotona kourallisen perunalastuja, palan juustoa ja siskon ruispalan voilla. Menin nukkumaan. Heräsin. Vitutti. Töihin. Ois saanut sataa. Upea harmaa sellainen tuulinen matalapaine päällä, että kohta tulee Ou jee. Mutta minkäs teet. Teatterisillalla törmäsin vanhaan ystävään Petrukseen. Oli hauska tavata. Sain äitille kolme lippua koukussa esitykseen. Puin kruunun ruususeen ja oli rattoisaa. Tulin kotiin ja menin nukkumaan katsottuani jotain tolkutonta paskaa televisiosta. Luulin nukkuneeni pommiin. Nyt ihan tööt. Teatterille 21.45 asti ja sitten pernoon tuli perseen alla jotta 22.00 aloitan kinkerit siellä. Kotiin heti mietin sieltä, muuten sulaa pää. Liian paljon taas ollut asiakaspalvelussa tms ihmisten silmien alla ettei jaksa enää. Etenkään kännistä päläpätystä. On niin ärtynyt jo valmiiksi. Ei siinä mitään jos itse ois päissään kun käki...
Mä olen taas kireä kuin viulunkieli ja kissa on ihan inthemood jossain sängyn alla. Sitten yöllä on ihan leikki fiilareissa kun itse haluaa vain olla. Missä välissä se haluaa halia? Silloin kun mä olen töissä?
lauantaina, toukokuuta 13, 2006
perjantaina, toukokuuta 12, 2006
Hymyhuulet suukon saavat, hymyhuulet huomataan...
Töissä oli kivaa. Luv my work pals at theater. Oli taas laivaston soittokuntakin mestoilla niin tuli tervehdittyä tuttuja. <3 Yksi ISO halaus päivässä piristää kummasti. Töistä oli tarkoitus mennä harkkoihin mutta luokkakamu (joka on seinäjoelta) soitti, että jos heittää pari pennosta niin heitänkö hänet Myllyyn Raisioon työhaastikseen. Oli katsonut bussiaikataulut väärin, seissyt pysäkillä varmaan puolisen tuntia ja ei olis muuten millään kerinnyt. No, satuin sopivasti olemaan matkalla kotiin, joten nappasin Katrin seuraani ja hipsittiin hakemaan auto. Kissa oli kussut lattialle. Otin auton avaimet ja lähdimme. Ruuhkassa sitten piti välillä pidempääkin venailla valoissa. Yhdessä kohtaa edessäni oli vanha mazda 323 ja katselin, että mitä ihmettä kuski töllää peilin kautta. Sanoin asiasta Katrille ja huomasi sen myös. Siinä vaiheessa se kuski teki sen taas!!! Nosti kättään ja vilkutti silleen pienesti, flirttaillen. Tuijotin hoo moilasena. Mitä hemmettiä. Katsoin taakseni. Alas. Pistin radiota kovemmalle, tuuletinta hiljemmalle, ruuvasin ikkunaa kiinni, nostin kytkintä ja rullattiin etiäpäin mutta valot vaihtuivat taas punaiseksi. Taas katsoin eteenpäin. Kundi tuijottaa peilin kautta, hymyilee ja taas TAAS vilkuttaa. Komea mies, ei siinä mitään mutta mitä ihmettä! Meikä jäätyy totaallisesti. Harmitonta hauskaa flirttiä. En osaa. Väläytän hermostuneen hymyn ja kaahaan vihreiden tullen hyvän turvavälin kera. Kääntyi seuraavista pois, yritti saada hetkeksi viereiselle kaistalle...Hmm. En tiennytkään, että autoissa voi käyttää aikansa näin...
Ajelin kotiin. En kerinnyt jäädä odottelemaan Katria, sillä oli vähän kiire harjoituksiin. Se siitä kiireestä kun juutuin yli puoleksi tunniksi ruuhkaan - kolmen auton ketjukolari. Yesh. Ei siinä mitään kuin radiota päälle, tupakiksi ja hivuttelemaan itseään parin sentin minuutti vauhdilla kohti turkua...Kotona korjasin kisun pisun. Kenkien keskeltä. Kenkiä likoamaan, työvaatteet, kamat ja kohti suurtoria autolla. Siellä harjoittelua ja sieltä tänne. Kotikotiin. Josta töihin. Sielä on kohta kiinostava pelikin telkkarissa. Kuka ihme tulee silloin baariin muihin aktiviteetteihin? Itsekkin kuin 100% seuraisin mielummin ah niin armasta leijonapossea saatika katsoisi niitä itseensä rutistuneita pubiruusuja.
Kotonakin nyt totaallinen kaaos. Jos aiempi on ollut kaaosta - nyt vasta onkin. Kaksi huonetta levällään ja kaikille pitäisi saada paikka. Törkyä törkyä, pölyä, kusta ja paskaa. Lai lai.
Onhan se kivaa kun on kivaa. Jos olis kivaa. Tiäx? Maanantaina pitäisi lähteä hesaan koulutusjudanssi systeemiin, vaatii rahaa jota ei ole just ja just kun matkoihin. Mennään sinne ja tänne ja pitäisi ostaa vaikka mitä lopputöitä varten, mutta ei rahaa. Mutta ei myöskään aikaa tehdä. Palkka tulee huonosti vasta viikon keskellä...itku maar!!! vÄHÄ RESSaa. Mutta mietin vasta ensiviikolla. Pitää alkaa vähän miettimään lopputöitä kylläkin...huhuh.
Kun ei inspiraatiota mihinkään. Kun kaikki on kaaosta ympärillä (puhun kodistani) niin ei oikein ajatus kulje, ideat lennä ja mikään oikeastaan.
Taivas on sekava. On cirrusta, on altostratusta ja ties mitä haituvia. TCutakin näyttäisi. Sais sataa. Pöly laskisi.
Vittumaista siinä, että tekee paljon töitä on se, että ei kerkee kivoihin aktiviteetteihin kuten tapaamaan ystäviään kun heillä on keikka. Kun on töissä. Tai sitten missannut kaikki äijien pelistudiot. Ne on parhautta. Mutta valintoja, valintoja...Väsyttää. Tai ei väsytä, silmät on vaan tuhnut allergiasta. Painavat.
Ollut rankka viikko. Nukkunut huonosti jotenkin. Tai viime yönä nukuin kyllä tosi hyvin...Ei jaksa enää rillutella baareissa kun töissä on koko ajan kapakeissa. Tai ei jaksa siis kitata. On mukava tavata ihmisiä, on kiva jutella ja nauraa (etenkin nauraa, kaipaan _naurua_, ihmisiä jotka naurattaa sillä en jaksa itse olla hauska. nauratan aina muita kustannuksellani tai pelleilen vaan jotain. Se on tympeää välillä kun en jaksa puhua itsestäni. Ha. Sekavaa?) ja rentoutua. En jaksa yökerho jumputusta, en olla välikätenä ENKÄ lapsenvahtina enkä hemmettisoikoon selvinpäin joukossa jossa kaikki perseet / hirveä vauhti päällä. Ite katsoo sitä joka työ yö. Mä en jaksa sitä, että haluaa kotiin mutta ei huvittaisi ja yks sanoo "ole vielä hetki, otetaan vielä yhdet" tai "Et kyllä lähde ennen kuin mä tiedän minne menen"...Jumahelvetti aikuiset ihmiset...
On tylsää, että kun näkee vieressä jonkun tekevän jotain todella suurta mokaa, tai että on kulkemassa kohti moista (puoliksi tietoisesti) ja itse voi sanoa - been there, done that, gotta HUGE t-shirt - Niin toinen tuudittautuu siihen, että ok olen moraalin heristävä keskisormi MUTTA ei silti kuuntele sanaakaan. Nostan kädet ylös. Olkoon, myötäilen sitten vaan. Samapa sitä mitä aikuiselle ihmiselle sanoo, sillä omapahan on elämä. Harmittaa vain, että ei kiinnostaisi katsoa moista. Mutta minkäs teet: ystävyys, toveruus, mikä lie.
Mä tunnen paikoitellen itseni maailman tylsimmäksi inisiäksi josta on tullut taas hetkeksi maailman vanhin kusipää.
No ei. :)
Hyvää nimipäivää Lotta (Ylihärsilä)! T. Lotta
perjantaina, toukokuuta 12, 2006
Ajaton allergia
Onpas taasen.
Pari päivää ollut vähän. Nyt on perjantai. Tuntuu, ettei ole saanut mitään tehtyä vaikka onkin. Herää taas ihan tukossa ja silmät muurautuneena. Flunssainen olo vaikka kaikki tod näk on vain tätä allergiaa. Työkaveri väitti toisin, mutta mistäpä hän tietäisi! ;)
Eilen heräsin vähän nukkuneena puheluun. Pomo soitti; Tule töihin! Katsoin kelloa ja totesin, että kohta pitäisi jo olla. Lupasin tulla, meinas ottaa päähän mutta onneksi meni ohi. Aamuun asti oli leikkinyt lastenkasvattajaa ja olo oli aika nuutunut sekä tyhjä. Mä olen paikapaikoin kyllästynyt siihen, että on muka vastuussa toisestakin osapuolesta.
Idea oli, että mennään luokkakamun kanssa yhdelle. Sitten näin toisen luokkakamun joka on kanssa työkamu. Hänellä joku ihme judanssi jota varten tarvitsi välikättä (vaihteeksi) ja istuinkin sitten lapsenvantina siinä ja sen sellaista idioottimaista. Lopulta lähdin. Sisko väkisin väänsi, että nyt Forte. Selvinpäin löysin itseni sieltä istumasta ja tuijottamasta kaukaisuuteen: "Vittu, mä oon täällä koko kesän töissä mulla hajoo nyt jo pää!"...Mulla oli niin jotenkin tympeää etenkin kun seurue jossian ihan muulla tasolla kuin itse. No join muutaman lonkeron ja sitten lähdettiin meneen. Loppu onkin historiaa.
Eilen laitoin töiden jälkeen kämpän uuteen uskoon. Illemmalla tehtiin Ekan kanssa hyvää ruokaa ja nauttitiin persikka sorbettia. Nyt on niin kaunista niin kaunista. Keksin rakentaa oikein eek kääk kvääk hienon kampauspöydän parista lundian osasta ja peilistä. Kovin on kiva huone nyt.vielä pitäis kaikenlaista saada duunattua mutta mutta...
Mistä sais edullisia 70 x 100 kehyksiä? Miel. hopea kehys? Alle 20e?
Sunnuntaina sisko lähtee. Toisaalta ihan jees toisaalta myhy. Mut what eva. Sitten saa taas olla miten tykkää ja kukaan ei sotke. Sillä mä sotken mutta sellaisella tyylillä minkä itse siedän! :D Jaha...Kisu peruutti perse edellä ulos kaapista. Ei kerta homoksi tee.
perjantaina, toukokuuta 12, 2006
keskiviikkona, toukokuuta 10, 2006
All about pipes
I had a amazing work night. Fever, headache, red as a crab...Lotsa people and it was kinda sick from point to point. I didn't have lot of energy but gladly they didn't mind. I only just hanged around and tried to avoid of listening hight notes or so cause my head was about to burst. When I got home and took some antihistamin it got all better. Damn hayfever!
Not the pipe repairs is started at apartment next door. they started to make horrible noice at 8am. Few weeks and they are here which means that after few hours of sleep after night shift Im not quite available to sleep. Whee. Or go to loo or have a shower...
I made my new luvly bookshelf yesterday. I need drill to get few shelfs to wall, posters to wall, curtain rod to wall etc. I hate when I have to _wait_ something like this cause this place is in chaos and I want to get it ready before those repair guys start to mess around here.
Yesterday I met over a coffee this guy who prove the size of the world...I and Senni had this brothers as a friend when we where like 8 to twelve. They lived in same house and so on. We where together all the time. They always talked about their cousin who lived in Turku...Well yesterday we started to talk about Kajaani and so on. He was like "Oh I have few cousins there". I asked their surname and then "NO! Dont tell me they are Santtu, Janne and Outi?!!!!"...This is amazing!
Now some coffee and to Granma's. Then at afternoon I'll try to do something with this apartment...
keskiviikkona, toukokuuta 10, 2006
tiistaina, toukokuuta 09, 2006
Voi tauti!
Allergia; Kurkku kipiä, ääni ei kulje, olo aivan jäätävän huono ja lämpöä pitkälti yli 37 astetta jotta pää on ihan daadaa. Nukuin todella huonosti ja aamusta Kisutsa tiputti keittiössä yhden kasveistani lattialle - kaikkialla lasia. Oikean käden etusormi turvonnu kun siihen meni lasinsiru jota jotain 30min revin kaikilla maailman työkaluilla (joita minulla ei ole) irti. Että hyvää huomenta paraatijoukot!
Eilen autoni räjähti. Jakkupukumies tiputti salkun ja papereita kun säikähti pamausta. Oli vain jotain kaasua putkessa mutta jestas meinasin kusta housuihini. Nousin salamana autosta ulos ja jakkupukuäijä piteli rintaansa autonsa luona ja alkoi keräilemään lippuja ja lappuja maasta. Kuin elokuvassa.
Pitäis varmaan saada jotain aikaiseksikin tänään. Yöks töihin runosmäkeen. Sitä ennen harkat jotka voisin katsoa, että pitääkö ihan satana olla mestoilla kun olo tosiaan ei mikään teräsdooris justiinsa. Siskokin tulee stadista päivemmällä, hoppas.
tiistaina, toukokuuta 09, 2006
maanantaina, toukokuuta 08, 2006
Maaninen maanantai
Oli työhaastista. Ja pitää hankkia valkoinen kauluspaita ja mustat housut. Baarimestari Lotta, voi voi. Vatsassa vääntää.
Muuten ihan lepposee, huomenna töitä yöllä. Sitten meneekin vasta pe iltaan seuraavan kerran kun on _mitään_ ja la on aivan kaaos. Kaksi vuoroa teatterilla; Päivällä ruusunen ja illemmalla Koukussa. Sitten tuli peban alla Navigareen. Sunnutaina äitien päivä. Ma hesaan käymään teatterilla ja ylellä katsomassa maskeja. Sitten alkaa torstaina päättötyöt joita en ole lainkaan miettinyt. Pitäisi ostaa paperia että pääsee pirteleen ja suunnitteleen...to haen cantinasta kamat ja vien ne härkään. Sitten sieltä kamat takaisin pe cantinaan jossa keikka. La vapaa!! Siis täysin vapaa. Siis. No harkat aamusta mutta muuten. Iltapäivä, ilta. Niin ajattelevainen ja rääväsuinen pomoni pääsee kehumasta ja ylistämästä sekä toteaa "Olet tehnyt niin paljon töitä niin saat lauantain ja sunnuntain vapaaksi. Hommaa vaikka mies." (Nyt mietin että tuliskohan teatterilta vuoroja?)
Justiinsa juu.
Mitä vittua mä oikein teen keräämällä tätä määrää töitä itselleni? Mitä vittua! MITÄ HELVETTIÄ.
Kuuntelen vaihteeksi Elisabethia ja jotkut hetket ovat niin käsinkosketeltavan läheisiä. Oon ihan idiootti, tiedän. Ihan hävettää.
Eilen olin mökillä. Makasin ja luin. Kuuntelin maailmaa ja merta ympärilläni. Lintuja. Heittelin hämyläisiä päältäni takaisin pusikkoihin. Ajelin kotiin ja käpöttelin moikkaan Epaa. Istuttiin portsan idyllisellä puutalolähiön sisäpihalla viilenemiseen asti jutellen, syöden sipsejä ja siideriä lipittäen. Sitten katsottiin peliä ja elokuvaa. Käpöttelin lämpöisessä yössä hiljaisia katuja kierrellen vauhditta kotiin. Maleksien.
Mä en jokseenkin siedä seuraani, saanut taas liikaa. Siksi vietän ihmisten kanssa jotka turvallisia ja joiden silmissä näen itseni sellaisena kuin itseni koen. Joiden seurassa voin olla rento. Ja ihmisillä niin kiire, ettei kerkeä ja tuntuu, että huudan tuuleen. Olen aivan naurettava, kun itselläni aina kiire ja nyt kun ei ole niin heittäydyn aivan lapselliseksi.
---------------------------------EDIT 23.30
Nonii, sitten kun menee ininäksi ottaa inkiväärijuomaa lämpimänä, menee parvekkeelle ja istuu alas. Taivaalla mielettömän kauniita värejä, pilviä muutama pallurainen (olisiko AC:tä) ja tähti. Naantalin suunnnalla palaa ikuinen liekki. Linnut pitää metakkaa. Niin kaunista, että tekisi mieli haljeta. Hidas savuke. Palapeli etsii palojaan päässä mutta hiljalleen sitä aina vaan menee. Ja tekee. Ja elää. M'oon miettinyt, että en jaksa enää miettiä. Päätin sen just. Senkun vaan olen ja antaudun. Nyt ihmiset nostelee kulmiaan "Tuohan on kuin harlekiinikirjasta?" ... Nothing like that, folks. Just life. Hemmetin siitepöly - kurkku kipiä. Pitää päästä ikeaan jokunen päivä...kotia laittamaan! Iih!
maanantaina, toukokuuta 08, 2006
Kelloni soi tunnin ennen kuin heräsin siihen. Normi herätyskello on paskana, on vaihteeksi yöllä jumahtanut (vaikka just vaihdoin patterit) jolloinkin kolmen aikaan...
Tänään tuli isoja kirjekuoria postista.
Kaksoistutkimusta. Osallistunut toiseen joskus vuodesta 1994 eteenpäin. Nyt tuli jotain 2001 vastattujen kysymysten tuloksia. Sitten tuli Åbo Academin uuden tutkimuksen (joka ei liity tähän lainkaan) laput. Siinä tutkitaan jotain seksuaalisuutta ja agressiivisuutta ja on vähän eri luotoinen kun tämä Kaksosten kehitys- ja terveys-tutkimus. Juoda aamukahvia, kuunnella naapurissa alkavaa remonttia (alkaa parin viikon päästä mun luona). Roudaavat jotain ja hirvee kolina, asiat törmäilee oveeni ja vituttaa.
Pitäisi tehdä vaikka mitä.
Mulla on törkeä määrä pyykkiä. Mutta pesukone päkittää vielä tuossa. hitto vie!
Ää ihme kysymyksiä! Suuteleminen ja hyväily
Koen (sitten 9 vaihtoehtoa "Ei lainkaan" - ">4 kertaa päivässä") ja samat vaihtoehdot Haluaisin Kokea. Jestas ihan punastelee kysymysten ääressä etenkin kun saa itsestään kauhean nymfon kuvan kun vastailee "haluaisin kokea" x määrää sitä ja tätä... :P Ohhoijaa. haha.
APUA kauheita kysymyksiä...nuo ei ole mitään verrattuna siihen mitä niiden jälkeen tuli mutta ei niistä sen enempää. Jatkan nytten tätä settiä täällä ja ihmettelen. Vielä 20 sivua jälellä...
maanantaina, toukokuuta 08, 2006
sunnuntaina, toukokuuta 07, 2006
Deja vu. Two years ago after long night shift at restaurant I woke up at one sunday when scouts or what ever they are had a major cortege past of my house. What a noise. I was so sure that Im back in army when the music starts...Cat went all grazy...
It seems that there is warm day. My apartment is like an sauna. I feel nothing.
Im sick of myself. Last night I got enought of myself again. I dont know how to explain it but listen how good I am, so pretty, Im great personality and oh so great in my work, I have beautiful eyes great ass or what so ever anyway...I've got enought of myself. Last night was hard anyway, so much people and everyone where so drunk. So many russian customers and they where having fights. One finnish bloke who wasn't that drunk but was all over me and asked me out all the time. Music was so loud and my ears where snapping all the time. Only disco light that worked was mirror ball and I started to feel sick after 3h of staring it. Room was going up side down. My ears started to make loud high notes, fucking tinnitys. I felt like going mad.
And after my shift was over I went to take my coat and happened to hear some woman who have done same shit that I have, for ever ( but no more) and and...oh well anyway, how Im so great and great person and oh oh funny and what ever. I got so sick of myself at that point.
Im listening "The last dance"...Death is singing. I think I go to our summer cottage to check it out at Kaarina. Mum co. are spending their first weekend there.
Työharjoittelu vk ja mulla ei ole _mitään_ työharjoittelu paikkaa. Voi Perse.
sunnuntaina, toukokuuta 07, 2006
lauantaina, toukokuuta 06, 2006
Aamulla ylös ja koomaten auringossa harkkoihin. Sieltä kotiin rauhassa nauttien auringosta ja autolla Pernoon porukoille hakemaan housuja josta ajelin Ekan luokse noutamaan Elisabethini <3 ja jatkamaan matkaa Bauhaukseen. Siellä meni tuntikausia ihastellessa _kaikkea_. Mukaan tarttui työkalupakki meikeille. Muovinen, ruma - Mahtava! 15e! Oli viimeinen. Ihana. Sitten drive-in kassan kautta takalooshi täyteen soraharkkoa ja kotiin. Nyt on koko rappukäytävä täynnä kiveä. Ha. Kärsikää. Näistä olisi tarkoitus tehdä maailman hienoin hylly. Pojat pyys pelaamaan jalkapalloa josta aftergame terden kautta grillaamaan mutta ajauduin Ekan luokse ruokailemaan. Kuullotin munakoisoa, maustoin suolalla ja mustapippurilla ja ah nam dipillä. Maailman herkuinta. Sitten ihanaa kookosmaito inkivääri kana settiä jotka kruunasi magnum jäde parvekkeella. Nyt kotia kohti ja päivä unet. Ehkä joinailen poijkien seuraan ennen töitä. Runosmäkeen. Maailman ison näkymätön kyrpä nyt jo otsassa.
Taidan lähteä nyt kotia kohti. Tirsat paikallaan, väsyttää niin maar helvetisti. Mulla on ikävä kaikenmaaliman ihmisiä. Ihmettelen kun ei tule vastauksia viesteihin...Epakin totaallisessa puhelin hiljaisuudessa. Asutaan samassa kaupungissa ja kaikkea. Miss her. :/
Uu, just tuli viesti et ens la teatterilla tuplavuoro. Uu je. Oispa tupla Ellu mutku ei! Myhyy.
lauantaina, toukokuuta 06, 2006
Hold on... Hold on...
Arrived home something like 15mins ago. W h a t a d a y.
Fun day at school. I got sunburned while getting lunch. My uncle called me when I was walking away from school. Once he was so much for me. Like a father. We where so alike. I spend great amount of time with him. Our lifes turned upside down and something inbetween it all we lost a touch. It's been years since I heard from him. It's been years when I met him last time. I've been missing him all the time. Anyway, he called me, which was great suprise. "You are still the same Lotta, Im sure."
Of course I am.
I hope so.
Took a quick nap and went to work late cause I got wrong information about my shift. Anyway, it was fun day - I was at pikkolo first time ever and I even had a part in Viiru & Pesonen play in last minutes. Pesonen comes to me "Porter, Excuse me but do we have enought mattress cause seems like these kids are going to stay over?" and I reply: "No, I think we don't have that much, sorry!" Or something like that...Very fun. There was also opening night for Ruusunen so I had great amount of work running around with way too many bundles of flowers. I left work in hurry cause I had to be at another work at nine. I was running to my car, sun was shining at riverside and I was deeply in my thoughts when I suddenly heard "Lotta!". There was my Ex-boyfriend which I haven't got a change to talk in ages...We chatted for a moment. He was waiting for a friend and I smoke one ciggie, bath at sunlight and took a little brake before rushing to work. Night was fine but the customers where driving me so mad. You cannot see it at my face thought, or in any way. Im just smooth and happy little thing always. I was so happy when It was finally over. Senni put me sms and asked me to come at puolala's park. She and her friend where sitting there and having a whisky, but I was quite too tired. While driving home I heard REM at radio. It put it all in words.
When the day is long and the night, the night is yours alone,
When you're sure you've had enough of this life, well hang on.
Don't let yourself go, cause everybody cries and everybody hurts sometimes.
Sometimes everything is wrong. Now it's time to sing along.
When your day is night alone, (hold on, hold on)
If you feel like letting go, (hold on)
If you think you've had too much of this life, well hang on.
Cause' everybody hurts. Take comfort in your friends.
Everybody hurts. Don't throw your hand.
Oh, no. Don't throw your hand.
When you feel like you're alone, no, no, no, you're not alone
If you're on your own in this life, the days and nights are long,
When you think you've had too much of this life to hang on.
Well, everybody hurts sometimes,
Everybody cries. And everybody hurts sometimes.
And everybody hurts sometimes. So, hold on, hold on.
Indeed.
Tomorrow I only have one hour rehersals at morning. Then all day free 'til evening when I go to work at ten. Whee. Sunday free. Whee. Next week suppose to be my work rehersaling week but I have no place to go. Screwed. But at monday I have some kind of job interview which is pretty intresting. I kinda have a week off but kinda so much to do. If there is a god, I dont get too much work. I need to plan my finals which starts in week. Shit.
Then the school is over. I somehow love the changes in life and someway I just hate them so deeply that I could scream. It is just that in this final year there's been many major changes.
If you think you've had too much of this life, well hang on...
Senni is leaving to helsinki tomorrow and for few days this apartment is all mine. Or the bed to be exact. I can sleep _widely_.
Seems like everytime I arrive home from long day Im always as empty. Like - great, this was it again. This is my life. Whee. I dont know how to put it without sounding depressed or helluva pathetic but ... Sometimes I just wish to not take care of myself or anything. But Im so use to - sharing my life with myself.
Sometimes I feel like a seashell going around, pushed by the waves at the bottom of an ocean.
lauantaina, toukokuuta 06, 2006
torstaina, toukokuuta 04, 2006
WOAH! What a warm day. Just arrived home cause we had shorter day at school but So interesting one indeed! I just love to play with latex and stuff, making noses and stuff like that! I luv it! I could do it everyday 'til the day I die! Anyway, came home to pic my good ol' car (and seems like it takes forever to buy a tights which Senni went to pick before we leave to Raisio...Im already ready to go!) and get Senni and what do I found - beautiful little envelope with my name and address on. I opened it and found invitation for Malla's wedding. Im like OMG. It's so near and Im still looking for that pink toxido Im gonna wear...(No, seriously, that shall I wear I have nothing! I dont even have a suit! OR dress!)
I've always hated weddings. More than I can say. But this time Im quite positive about it cause my darling friend is a maid. Whom I luv and known for ages. Who I miss daily. Sniff, My eyes are getting wet here...sob. ;) One thing with weddings sucks -> Being a single. There is no way Im ever going to get near of any silly flower bouquet and grazy unmarried girls with predator glance in their eyes. And everyone's boyfriends are praying silently "God, if you ever exist, please do not let her to get the flowers"... ;)
Seems like Senni really went to shopping. I already promised to Granma that I'll be there after three and I'de be there already without this waiting.
I just _hate_ waiting.
torstaina, toukokuuta 04, 2006
Aurinko. Koko ajan väskä kun pölyä silmissä - hiekkapaperia. Eilen olin koululla koulun jälkeen opettamassa rouvasihmmeisiä meikkaamaan. Hauskaa oli tosin ei kerinnyt kovin pitkään olemaan kun kiirehdin teatterille. Ruusunen oli sen pituinen se. Siinä oli hienot puvut. Meinasin nukahtaa. Ainoa tapa pitää itsensä inessä oli kikakikattaa viereisen ihmisen kanssa "tutuille" lavalla. JP Mikkolan prinssimäinen pyrähdys lavalle sai vieressä hysteriaa aikaiseksi. Kävelin rauhassa teatterilta kotiin ja nautiskelin kiireettömyydestä ja ilta auringosta. Kotona tein sumpit, lueskelin lehtiä ja katselin telkkaria kunnes sisko tuli kämpille joskus kymmenen jälkeen ja tehtiin maksalooraa. Meinas tulla kolmas maailmansota. Mä olin niin valmis heittää koko ämmän niskaperseotteella maariankadulle. Mä en jaksa tapella. Sitten tulikin ihan kiva ilta. Meni kyllä taas myöhään ja tuli taas syötyä sipsejä mutta minkäs teet. Nyt suihku ja kouluun väsään irto-osia. Tänään keskiaikaharkat pitkästä aekoota. Pitää kyllä lähettää tekstari, että onko ihan oikeasti mun kohtauksia - sillä mä en jaksa enää päkittää turhaan siellä. Ja toiseksi - mä en tiedä edes kuka mun roolihahmo on. Ei mitään havaintoa.
Stressaavaa, kinda. Ei mitään mistä lähteä tekemään. Nojoo, mutta nyt suihku - pika pikaan.
torstaina, toukokuuta 04, 2006
keskiviikkona, toukokuuta 03, 2006
Huuto tuuleen
Under pressure.

What in earth is going on here? Lotta, mikä IKÄ?! ;)

Im heading THAT way!

More pics later on.
keskiviikkona, toukokuuta 03, 2006
A little later I am sitting my the window looking out...
Huomenta. Kylläpä väskä. Siitepöly ja silmät ei oikein mene yksiin. Perjantaina saa rahaa niin antihistamiinitankkaus alkaa välitömästi. Aurinko paistaa. Kahvia. Olo todella sanoin kuvaamaton - Eilen olin kotikotona iltasella lyhentämässä läjäpäin pöksyjäni. Ulkona oli upea harmaa valo ja tuuli. Yht'äkkiä iski - meren rantaan ja välittömästi. Soitin Ekalle joka oli suunnitellut tulevansa iltasella kylään (ja yöksi) ja Sennille joka oli homehtunut kämpilläni koko päivän, että pukee päälle, Ich komme! Hilpasin mimmit autoon härkämäestä ja keskustasta ja nokka kohti ruissalon viimeistä niemen nuppia. Oli upeaa. Niin hiljaista. Niin upea sävy. Satoi vähän. Joutsenia kymmeniä. Otettiin hassuja kuvia. Rauhoituttiin. Käpöttelin yksin rannassa ja nojasin tuulta. Jossain meni ruotsinlaiva. Se maailma oli siniharmaa ja se tuoksu oli jotain niin kaunista. Kostean lämmin. Upea upea ilta. Sitten sade kiihtyi ja kastumisen takia oli pakko hipsiä autoa kohti. Kotimatka oli upea, oli niin kaunista ja ajelin reilua vauhtia(en ylinopeutta!) kohti keskustaa. Tänään jälleen päivä harjoituksitta ja töitä. Illemmalla vielä avoinna, että menenkö ylipäätänsä katsomaan Ruususen ennakon. Ylipäätänsä tiedä mistään mitään. Mun pitää useimmin taas alkaa tekemään noita juttuja - ottaa auto ja mennä sinne minne pää vie sen ihmisen kanssa joka sillä hetkellä tuntuu parhaalta. Ne tuoksut. Lintujen laulu. Meren äänet. Mieletöntä. Jokatapauksessa, väskänä kohti koulu päivää...huomenna taas harkat. Ja pe la töitä. Su vapaa. Ihanan "vapaa" viikko.
Ääni käheä ja kurkku kipeä kun tuli huudettua tuuleen. Meditaatiivista oleilua. Syvä ilo ja onni. Ei se, että lähtee ole vapautta. Aurinko paistaa. Menee taas mun aamu filosofointi turhan syvälliseksi...nyt suihku ja menoX.
keskiviikkona, toukokuuta 03, 2006
tiistaina, toukokuuta 02, 2006
Windy thursday afternoon
My god is windy outside! :D I just love wind like this! It makes me full of energy. Headachy but in good mood. Had good day at school and got my work done, almost. Then I rushed to bank to fill some papers with my landlord where I went to work office to return all the stuff I got with me from Kyrö at sunday. My boss asked straight away "Lotta darling, please tell me that you are free and able to do a gig at Navigare tonight?!!! *begging*" ... Im proud lil' gal cause I said "Im having a day off - No." Celebration! I said no. Got msg from my another boss from theather who asked me to work at friday and I said yes. I always say yes to Theather...heh well I go straight away from there to Cantina thought...
Now at Homehome. Took a pile of trouses to get 'em fixed for me. I went home from school to throw my school stuff there - I got a package from Polan from girl I met few months ago. Magdalena was staying at Eeva's (via hospitality club). Of course since Im great fan of poland and polish singer Kasia Kowalska and and...she was so suprsed that I even know Kasia! (Well, she was at Europian music contest at 1996 where I saw her and I've been a major fan ever since and bought a loads of casetts and few cd's from Krakov when I visited there years ago...) Anyway, we started talking and she promised me to send her music to me. It's been ages since that moment but today I got a letter from Poland! There was this cd-r with all over her albums! Im like overwhelmed! WOAH! Xmas for Lotta! Amazing suprise! Im so thankfull that I'll burst in pieces! Thanks Magdalena, I own you big time! :)

Coffee and nice time with workin' computer. Then later on home to make some food with Senni, perhaps. I might even force her to move some things to another room with me today. Kinda like to have her around, kinda she's making me grazy but that's how it is always with my sister. :)
tiistaina, toukokuuta 02, 2006
Kal ho na hoo
Kissa jolla on hiusfetissi ei pidä päästää kreppitukan lähelle. Yli puolet solmuista on auennut kun tää natustellu vähä...Vittu perkele. Mut mikäs siinä teen sitten koulussa mutta menee ikä ja terveys!! :((
Eilen hyvä kun meni nukkumaan niin kesti jotain tunnin saada unta. Menin AJOISSA unille vielä ja heräsin tänään oikeasti 6am tekeen viiksiä (ja hajoilemaan, mutta ei voinut huutaa kun sisko nukkuu vieläkin autuaasti tuossa...prkl laiska lehemä!) Selkä alkoi rentoutua, tai no alaselkä ja tuntu ettei pysty hengittämään kunnolla. Kaunis Aamu :)
Nyt on taas kyllä niin väsyneet hyvät jutut mulla, etten ala edes selittämään. Tämä "hyvä juttu" / läppä joka äsken tuli mieleeni koostuu Pepe Wilbergin kappaleesta "aamu" ja siihen liitettynä se kun näkee siskoni ensimmäisenä asiana aamusta. Olen selvästikkin tottunut siihen, että nukun yksin tms....Mutta aamulla tuli turun sanomien näytenumero. Whee. <3
tiistaina, toukokuuta 02, 2006
maanantaina, toukokuuta 01, 2006
Wappu meni. Olisi kiva joskus juhlia pyytteettömästi. Kamuposse on sillee et juhlitaan kun pakko. Tässä viime aikoina alkanut jotenkin selvitä kuinka vähän ihmisiä oikeasti on enää ympärillä, muutama, intin jälkeen. Toisaalta hyvä mutta alkaa sitten ylisosiaalisen työn myötä löytämään itsestään puolen että ei uskalla lähteä ihmisten ilmoille. Jotenkin varmaan väsynyt vaan. Tänään pitänyt tehdä kaikenlaista mutta laiskottanut ja nyt nukkumaan. Munkkeja sain ekalta, ihanaa ja SIMAA. Namia. Katottiin Kal ho na hon pätkiä (kyyneleitä ja naurua ah bollywood <3 !!) ja sen sellaista rentoa. Käytiin häröilemässä vintillä.
Kohta mulla on valmistujaisetkin ja mä en ees tiedä pitäisikö niitä juhlia. MIksi mä aina kirjoitan tänne kun on hirveät negaatiot päällä. Ihan oikeasti ei ole, olen väskä ja kun kirjoitellessa mietin asioita niin alan vajota syvään itsesääliin mikä on sairauttakin pahempaa. Nyt nukkumaan ja viiksiä tekemään aamusta. Saatanan katti safkasi hirveen tupon tukkaa (hiuskreppiä mistä viiksiä tehdään) ja makasi viiksien päällä, söi suoraan tyllistä, tunki naamaansa joka suunnasta. Sitten kun sen nosti pois niin jostain varasti taas tukkaa ja mä en tee mitään karseella tupolla 2cm pitkää tukka. TPS kiittää...
OIjoijoi huomenna kouluun viiksiä, sitten pankkiin tekeen joku vuokratakuu jundassi tili systeemi ja sitten toimistolle viemään nuo kamat jotka eilne purin. Kyrö oli ihana jotenkin. Eräällä tapaa hauska vappu vaikka tunsin itseni pitkästä aikaa niin helvetin yksinäiseksi. Hemmetisti porukkaa, naureskelen, heitän läppää ja meisinki jee mutta jotenkin...Sama juttu kun kävelin tänään moikkaamaan pikaisesti Järvenpäätä vartsikkaan jossa puoli suomea piknikillä. Kaupungin läpi ja olin jotenkin niin yksin siinä kaikessa ihmismassassa.
OIjoijoiiiiii onneksi "vapaata" til perjantai. Silloinkin vaan 01.30 asti töitä. Helmeä. Ja koko viikolla ei taida olla KA harkkojakaan. Siis mitä ihmettä mä teen kun mulla on ns. aikaa? Sekoan varmaan...Apua. :D
maanantaina, toukokuuta 01, 2006
|